Hypotyreoosi-info

Etusivu » eläinperäiset kilpirauhaslääkkeet » Viidennen lääkärin oikeuksia rajoitettiin

Viidennen lääkärin oikeuksia rajoitettiin

Kirjoittajat

Valvira palkitsi äskettäin omaa lääkäriäni rajoituksella.

Tämä lääkäri on ollut erinomaisen tarkka siitä, mitä tekee. Hän ei ole minun potilaana olon aikana määrännyt T3-monoterapiaa, mikä Valviran mukaan on ollut ainoa rajoitusten syy.

Varoitus tuli kesällä 2014 eläinperäisen lääkkeen määräämisestä. Nyt oli ilmeisesti jälleen kyse eläinperäisen lääkkeen käytöstä. Jäävi asiantuntija ei pidä siitä. Jäävi siksi, että hän on kannellut toisesta lääkäristä, ja hänestä itsestään on kanneltu.

Valvira ei ole suostunut kertomaan, mitä kokeita lääkärien tulisi ottaa ja mitä tutkimuksia pitäisi tehdä, mutta kertoo kyllä auliisti julkisuuteen ettei niitä ole otettu eikä tehty. Kyse on siis täydestä mielivallasta. Eikä tätä mielivaltaa tunnu kukaan valvovan.

Kaikki nämä tähän mennessä rajoituksen saaneet lääkärit ovat otattaneet huomattavasti enemmän laboratoriokokeita kuin ns. tavalliset lääkärit. Nythän tehdään jo muualla paljon puhelinkonsultointia, eli lääkärit eivät tapaa potilaitaan. Tämä on muiden lääkärien kohdalla täysin hyväksyttyä, mutta nämä lääkärit jotka tutkivat potilaitaan tarkemmin, saavat syytteet puutteellisesta seurannasta! Eikä heille siis kerrota, mikä olisi riittävä seuranta…

Kuka päättää tämän oppiriidan käsittelyn Valvirassa? Valviralla ei ole oikeutta osallistua oppiriitoihin.

 


4 kommenttia

  1. eljii sanoo:

    Jopa endoyhdistyksen suuri esikuva American Thyroid Association on alkanut sallia eläinperäisen lääkkeen määräämisen, kertoo MedScape 836828 (sivu 6) Tämä Thanh D Hoang’in tunnetun tutkimuksen ansiosta

    Tykkää

  2. eljii sanoo:

    Em. MedScapessa Bianco hienosti väisti yhdistelmähoitoasian: ”Hoitosuositus ei puolla yhdistelmän RUTIININOMAISTA käyttöä”. Täällä blogissa 14.2.2015 selostetusti juuri Biancon tiimin tutkimustulokset 2015 puolustivat yhdistelmähoitoa! (Vahvisti tämän hyvässä katsauksessa 2016 http://bit.ly/1KgyMzG )

    Tykkää

  3. astmt30 sanoo:

    American Thyroid Association’in järkeistyminen ilahduttaa. Ohjetiivistelmässä (”pocket-card”): ”Future research needs include the development of biomarkers of euthyroidism to supplement the use of serum TSH measurements and long term testing the health outcomes of combination therapy or thyroid extract therapy.”
    Tuo ”biomarkers” oli uutta. Myöntää TSH-mittausten kelvottomuuden.
    Muita hyviä myöntämisiä: 1. SUURI osa potilaista ei tule oireettomiksi tyroksiinilla, 2. Näitä yhdistelmähoito usein auttaa, tosin yhdistelmää ei suositella RUTIINIkäyttöön. 3. Eläinperäinen lääke sallittu uusimmissa suosituksissa

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilastot

  • 196 816 käyntiä
Follow Hypotyreoosi-info on WordPress.com