Hypotyreoosi-info

Etusivu » endokrinologit/Valvira

Category Archives: endokrinologit/Valvira

Saksalaiset tutkivat kilpirauhasta urakalla

Saksassa on käynnissä laaja tutkimusprojekti kilpirauhasesta, Thyroid TransAct. Sen odotetaan päättyvän ensi vuonna.

THYROID TRANS ACT on tieteellinen ohjelma, joka pyrkii selvittämään, mikä määrittelee terveen ja sairaan kilpirauhastoiminnan.

On tärkeää saada vastaus tähän näistä syistä:

1 Kilpirauhasen toimintahäiriöt, aineenvaihdunnallisine ja mieleen liittyvine häiriöineen, vaikuttavat kolmasosaan Saksan työikäisestä väestöstä, ja aiheuttavat huomattavia haittoja potilaiden hyvinvoinnille ja tulevat maksamaan yli 2 miljardia euroa vuodessa yhteiskunnalle ja terveydenhuoltojärjestelmälle.

2 On olemassa runsaasti todistusaineistoa siitä, että nykyinen menettely, jossa määritellään TSH ja/tai T4-V, ei osoita yksilön fysiologista eikä patofysiologista tilannetta riittävän tarkasti. Vaikka levotyroksiini on Saksan eniten määrätty hormonivalmiste, ja se kuuluu maailman 10 eniten määrätyn lääkeaineen joukkoon,  monet vain sillä hoidetut potilaat valittavat haittavaikutuksista ja huonontuneesta voinnista, vaikka heidän TSH- ja T4-V-arvonsa näyttävät olevan viitteissä. Tämä osoittaa nykyisten biomarkkereiden olevan riittämättömiä osoittamaan potilaiden kilpirauhasstatusta kokonaisuudessaan.

3 On siis olemassa kiireellinen tarve löytää uusia biomarkkereita, joita voidaan käyttää kilpirauhastoiminnan häiriöiden luotettavaan havaitsemiseen, seurantaan ja erotteluun. Tätä tarkoitusta varten täytyy avata ja uudelleen määritellä kilpirauhashormonien toiminnan klassisten ja uusien molekyylivaikuttajien keskinäiset suhteet elinten, sukupuolen ja iän mukaan. Uusien, käytettävissä olevien tutkimustekniikoiden ja laajojen, hyvin määriteltyjen epidemiologisten tutkimusjoukkojen avulla kyetään nyt ensimmäisen kerran lähestymään näitä tavoitteita asianmukaisesti.

4 Sen seurauksena tutkimus tulee selkeästi lisäämään ymmärrystämme kilpirauhashormonien häiriintyneestä toiminnasta, ja avaamaan uusia mahdollisuuksia diagnosoinnille, ennalta ehkäisylle ja yleisten liitännäissairauksien havaitsemiselle, kuten mielialahäiriöt, henkinen taantuminen, osteoporoosi, sydän- ja verisuonisairaudet ja häiriintynyt energiatasapaino, jotka kaikki ovat suuria, kilpirauhashormonitilanteen aiheuttamia rasitteita terveydelle.

5 Kilpirauhashormonien johdannaisten löytäminen ”T4:stä T0:aan” ja niiden esiin tulevat vaikutuskumppanit tulevat olemaan arvokas resurssi diagnostisten työkalujen kehittämisessä. Myös uusien, innovatiivisten lääkkeiden kehittäminen kansansairauksien hoitoon on näkyvissä, ja on tutkimukseen osallistuvien tutkijoiden pitkän tähtäimen tavoite.

Eri oppiaineista koostuvat, tutkimukseen SPP 1629 osallistuvat tutkimusryhmät työskentelevät löytääkseen parempia hoitovaihtoehtoja kilpirauhashormoneihin liittyviin sairauksiin. SPP 1629 tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden nuorempien tutkijoiden ja endokrinologien kouluttamiseen erityisesti nopeasti kehittyvän kilpirauhastutkimuksen piirissä. 

Väärin parannettu poika

Poika syntyi vuonna 2002 Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa TaYS:ssa. Hänellä todettiin synnynnäinen poikkeama, joka ei vaikuta hänen terveyteensä, mutta näkyy hänessä ulkoisesti. Ensimmäisenä elinvuotena häntä tutkittiin tämän poikkeavuuden vuoksi hyvin laajasti, koska haluttiin sulkea pois mahdolliset oireyhtymät. Mitään ei onneksi löytynyt.

Pojan ollessa 4-vuotias hänestä otettiin verikokeita muiden tutkimusten yhteydessä TaYS:n lastenneurologian poliklinikalla. TSH oli tuolloin 6.1 ja T4-V 17.4, ja tästä johtuen TSH kontrolloitiin. Kontrollissa TSH oli 4.6 ja T4-V 15.3, jotka lausuttiin normaaleiksi arvoiksi. Kasvun todettiin olevan johdonmukaista. Poika oli kuitenkin levoton ja kärsi aistiyliherkkyyksistä, ja siksi häntä tutkittiin.

Kasvu oli johdonmukaista tämän jälkeenkin, mutta käyttäytyminen oli edelleen levotonta ja pojalla diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä vuonna 2010 hänen ollessa 8-vuotias. Tähän suunniteltiin lääkitystä vuonna 2011, johon liittyen piti kontrolloida kilpirauhasarvot. TSH oli keväällä 2011 9.7 ja T4-V 17.2; lisäksi pituuskasvussa todettiin olevan loiva pidempiaikainen hidastuma, jossa pituuskasvu oli 3 vuoden aikana pudonnut käyrältä -0,30 % käyrälle -0,90 %. Terveyskeskuslääkäri teki lähetteen TaYS:n lastenendokrinologille.

TaYS mittautti pojasta vielä TPOab –vasta-aineet, jotka eivät olleet koholla, joten autoimmuunityreoidiitti oli suljettu pois. Kilpirauhasessa ei ollut tunnustelemalla poikkeavuutta, eikä pojalla ollut tyypillisiä vajaatoiminnan oireita. Lastenendokrinologi päätti silti aloittaa Thyroxin-lääkityksen 25 µg / vrk heti ilman kontrollikokeita, vaikka historiasta näkyy, että pojan TSH-arvo on liikkunut välillä 4.6 – 6.1 hyvin lyhyellä ajalla. Lisäksi T4-V on ollut koko ajan hyvällä tasolla. Kontrollikokeet ja ultraäänitutkimus määrättiin kolmen viikon päähän. Lääkäri kertoi, että poika joutuu syömään Thyroxinia lopun elämänsä. Hän kertoi, että vajaatoiminnan syytä ei tässä tapauksessa tiedetä. Diagnoosi tuli siis tässä mittauksessa koholla olleen TSH:n ja lievän pituuskasvun taittumisen perusteella.

Ultrassa ei löytynyt poikkeavaa ja labrat näyttivät TSH:n menneen oikeaan suuntaan, arvo oli nyt 4.9 ja T4-V 18. Paino oli käyrällä +3 %. Lääkäri määräsi tässä vaiheessa Thyroxin–annoksen noston, eli 37,5 µg. Pojalle alkoi kertyä painoa turvotuksen muodossa heti tämän annosnoston jälkeen. Ruokavalio oli normaali sekaruokavalio. Makeisia ja sokeria poika ei syönyt keskivertolasta enempää, vaan näihin asioihin kiinnitettiin perheessämme jo tuolloin huomiota. Karkkipäivä oli kerran viikossa ja einesruokiin ei juuri turvauduttu. Virvoitusjuomat eivät kuuluneet jääkaappimme vakiojuomiin.

Kesällä 2011, pojan ollessa 9-vuotias, otettiin taas kontrollikokeet, joissa TSH oli 2.8 ja T4-V 19.8 ja paino tässä vaiheessa käyrällä +4 %. TaYS:n mukaan tilanne oli oikein hyvä. Me havaitsimme pojassa turvotusta ja väsymystä. Koulussa hän oli levoton ja jaksamaton. Liikuntatunnit olivat erityisen vaikeita. Kuuloyliherkkyys oli voimakasta.

Keväällä 2012 poika sai kohtauksen juuri ennen 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Kaikki alkoi kevätauringon häikäistyä häntä autossa. Kotiin päästyämme hän alkoi valittaa käden puutumista ja outoa tunnetta suussa. Hänen puheensa mongersi, suupieli alkoi roikkua ja kieli tuli ulos suusta. Tyypilliset halvausoireet. Ambulanssi tuli puolen tunnin kuluttua, jolloin oireet olivat jo alkaneet helpottaa. Poika vietti yön tarkkailussa TaYS:ssa.

Kohtauksen seurauksena poikaa tutkittiin, ja diagnoosiksi tuli komplisoitunut migreeni. Aivojen EEG-löydöksessä näkyi hitaan toiminnan paikallishäiriö, jossa jotakin epileptistä aaltomuotoa. Yleishäiriöitä ei näkynyt, eikä tästä tutkimuksesta seurannut mitään jatkotutkimuksia tai kontrollia. Vastaavia kohtauksia ei tämän jälkeen enää tullut.

Kesällä 2012 oli jälleen kontrollikäynti TaYS:n lastenendokrinologian osastolla. Poika todettiin voinnin mukaan eutyreoottiseksi, vaikka hänessä näkyi jo selkeää turvotusta ja nivelkipuja oli alkanut olla etenkin nilkoissa. TSH oli alkanut nousta ollen 4.6 ja T4-V oli 20.6, paino tässä vaiheessa käyrällä +7 %. Pituuskasvu ei ollut vuodessa suhteellisesti nopeutunut, vaikka meille näin kerrottiin tapahtuvan kun lääkitys aloitetaan. Kasvukäyrät näyttävät, että pituus pysytteli käyrällä -0,90 %, missä se oli ollut ennen lääkitystäkin. Lääkäri määräsi lisää Thyroxinia, eli nyt 50 µg / vrk. Kontrollikokeet kolmen viikon kuluttua näyttivät TSH:n laskeneen tasolle 1,5 ja samaan aikaan, annosnostosta huolimatta, T4-V oli laskenut tasolle 19,7. Lääkäri totesi, että nyt lääkeannos on sopiva, kun TSH on sopiva.

Vuosina 2012-2013, pojan ollessa 10-11 vuotias, hänen kuntonsa heikkeni vähitellen. Turvotus lisääntyi ja nestettä kertyi etenkin vatsan seudulle ja kylkiin. Kasvot muuttuivat turpeiksi. Poika ei jaksanut kävellä pitkiä matkoja, sillä nilkkoihin alkoi nopeasti sattua. Hän puuskutti ja hengästyi. Kävimme koirien kanssa kävelyillä metsässä, jossa ylämäessä pojan piti välillä levätä, jotta jaksaisi taas eteenpäin. Sydän kuulemma jumputti ja nilkkoihin koski. Usein tuli itku. Liikuntatunnit olivat tuskaa. Poika kävi usein kouluterveydenhoitajan luona valittamassa erilaisia epämääräisiä vaivoja. Hän oli väsynyt ja kiukkuinen. Keskittyminen oli heikkoa ja kuuloyliherkkyys oli todella voimakasta. Ihmettelimme syytä näille oireille ja lihomiselle, mutta emme kyseenalaistaneet lääkäreitä tai lääkitystä, vaan jatkoimme ohjeiden mukaisesti. Patistimme poikaa liikkumaan, mikä tuntuu jälkikäteen kamalalle. Eihän hän turhaan valittanut, vaan kivut olivat todellisia.

Kesällä 2013 oli jälleen kontrollikäynnin aika TaYS:ssa. TSH oli 2.1 ja T4-V 17.8. Painoa oli kertynyt reilusti ja se oli jo käyrällä +19 %. Edellisvuodesta painoa oli tullut lisää 8 kg, mutta pituuskasvu ei ollut juuri vauhdittunut. Lastenendokrinologi sanoi pojalle, että tämän pitäisi nyt pienentää annoskokoja ja vaihtaa välipalat kasviksiin. Pojan ruokavaliossa ei ollut tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat selittäneet näin suuren painonnousun ja turvotuksen. Perheemme ruokavalio oli edelleen perusterveellinen, eikä sisältänyt eineksiä, virvoitusjuomia eikä päivittäisiä makeisia.

Tässä vaiheessa huolestuin ja päätin ryhtyä ottamaan asioista selvää. Opiskelin illat töiden jälkeen kilpirauhasen vajaatoimintaa ja ymmärsin, etteivät asiat olekaan niin yksinkertaisia kuin lastenendokrinologit olivat antaneet ymmärtää. Kokonaisuutta vielä täysin ymmärtämättä tein TaYS:n hoidosta muistutuksen liittyen siihen, että pojalla todettiin poikkeava TSH jo vuonna 2006, mutta siihen ei silloin puututtu. Sain asiallisen ja perustellun vastauksen, jossa viitattiin tuoreeseen katsausartikkeliin (Subclinical hypothyroidism in children: natural history and when to treat. Bona ym. 2013). Kyseisen katsausartikkelin johtopäätöksissä todetaan näin:

”In children with SH but with no goiter, negative anti-thyroid antibodies and a TSH level of 5-10 mIU/L, replacement therapy is not justified, both because of the low risk to develop overt hypothyroidism and because they could simply be euthyroid outliers, representing 2.5% of normal individuals whose TSH values are above the 97.5th percentile of euthyroid distribution.”

”Subkliinistä vajaatoimintaa sairastavilla lapsilla, joilla ei ole struumaa eikä kilpirauhasen vasta-aineita, ja joiden TSH on välillä 5 – 10 mmol/l, korvaushoito ei ole aiheellinen, koska selvän vajaatoiminnan kehittymisen riski on matala, ja koska he voivat vain olla eutyreoottisia rajatapauksia, jotka edustavat niitä 2,5 % terveistä yksilöistä, joiden TSH on jakauman kellokäyrän 97,5 % prosentiilin yläpuolella.”

Lopulta varasin pojalle ajan yksityiselle funktionaaliselle lääkärille, jolle piti jonottaa kuukausia. En tiennyt miten funktionaalinen eroaa tavallisesta lääkäristä, mutta sain tästä lääkäristä hyvät suositukset. En ollut lukenut Facebookin kilpirauhasryhmiä, sillä en kuulunut niihin. En tiennyt mitään mistään kilpirauhaskiistasta, joka tuolloin oli jo käsillä.

Syksyllä 2013 pojalta tutkittiin funktionaalisen lääkärin lähetteellä kilpirauhasarvot vähän laajemmin. TSH oli 3.5, T4-V 17, T3-V 5.9 ja rT3 39.3, eli suhde T3-V/rT3  oli noin 9. Lisäksi oireiden perusteella tutkittiin keliakiageeni ja pojalta löytyi positiivinen DQ2. Kehonlämpötila oli mittaustemme perusteella keskimäärin 35.4. Gluteeniton ruokavalio otettiin lääkärin määräyksestä heti käyttöön, koska pojalla oli ollut selittämättömiä vatsavaivoja. Myös lääkityksen asteittain tapahtuva muutos aloitettiin. Thyroxinin rinnalle tuli T3-valmiste Thybon. Thyroxinia vähennettiin 0,5 tablettia 2 viikon välein ja vastaavasti Thybon aloitettiin 5 µg / vrk annoksella, nostaen 2 viikon kuluttua 5 µg.

Joulukuussa 2013 lääkitys oli vaihdettu ja annostus oli 12,5 µg Thyroxin ja 10 µg Thybon / vrk. Painonnousu oli jo tässä vaiheessa pysähtynyt ja olemus solakoitunut. Poika jaksoi liikkua paremmin, eli hengenahdistus ja nilkkakivut alkoivat pikkuhiljaa helpottaa. Epämääräiset päänsäryt ja vatsavaivat olivat poissa, ja poika oli rauhallisempi. Seuraava kontrolli oli jo tammikuussa 2014. Pojan vointi jatkui hyvänä ja pituutta oli alkanut tulla lisää T3-lisän myötä. Kasvu oli nyt hypännyt -0,90 % käyrältä -0,10 % -käyrälle. Huomasimme myös ääniyliherkkyyden helpottaneen. Poika ei enää laittanut käsiä korville kovia ääniä kuullessaan. Tästä syystä mm. elokuvissa käyminen oli ollut hankalaa ja pojalla piti olla kuulosuojaimet mukana. Arvot olivat nyt TSH 4.5, T4-V 13 ja T3-V 5.9.

Kontrollit jatkuivat 3kk syklillä, kun TaYS:n kontrollit olivat olleet kerran vuodessa ja yhdet verikokeet siinä välissä. Keväällä 2014, pojan täytettyä 12 vuotta, lääkäri totesi pituuskasvun edelleen nopeutuneen. Kun pituuskasvu ennen oli 170 cm käyrällä, oli se nyt 180 cm käyrällä. Samaan aikaan paino pysyi entisellä tasolla. Poika jatkoi hoikistumista. Kehon lämpötila oli noussut  noin 36 asteeseen. Lääkeannos oli Thyroxin 12,5 µg ja Thybon 15 µg (5 + 5 + 5) / vrk.

Kevät meni koulussa hyvin ja poika jaksoi osallistua liikuntatunneilla. Fyysinen rasitus ei enää tuntunut vastenmieliselle. Pulssi oli tasainen, 72/min, ja paino sama kuin vuosi sitten. Kesällä 2014 turvotus oli kokonaan poissa. Olimme viikon lomamatkalla Kreetalla, jossa kävelimme pitkiä matkoja päivittäin. Poika jaksoi hienosti kulkea mukana ilman että nilkat kipeytyivät tai henkeä ahdisti. Myöhemmin kesällä 2014 saimme ikäviä uutisia, kun lääkäri ilmoitti meille, että Valvira on rajoittanut hänen oikeuksiaan, eikä hän saa enää hoitaa poikaa kilpirauhasen vajaatoiminnan osalta. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Olimme omillamme, sillä kilpirauhaskiista oli paisunut sellaisiin mittasuhteisiin, että tiesin olevan täysin turhaa mennä takaisin TaYS:n potilaaksi. Se olisi tiennyt T3-lääkityksen purkamista ja paluuta Thyroxiniin, joka aiheutti pojalle paradoksaalisesti vajaatoiminnan oireet. Olimme siis oman onnemme nojassa ja kontrolloimme arvoja laboratoriokokein kolmen kuukauden välein. Onneksi ne pysyivät vakaina ja pystyimme siten pitämään pojan lääkeannoksen samalla tasolla. Syksyllä 2014 arvot olivat TSH 2.1, T4-V 11 ja T3-V 6.2. Olin oppinut, että T3-lääkityksen ollessa käytössä on T3-V -arvo kaikkein tärkein.

Loppuvuonna 2014 poika siirtyi ison koulun erityisluokalta kyläkouluun yhdistelmäluokalle, jossa oli 30 oppilasta. Hän selviytyi uuden opettajan mukaan hyvin. Jatkoimme kontrolliverikokeita neljännesvuosittain, ja arvojen pysyessä vakaina pidimme lääkeannoksen samalla tasolla. Poika vältti kausiflunssat ja oli muutenkin terve. Ei siis ollut asiaa lääkäriin. Myös koululääkäri totesi talvella 2015 pojan voinnin olevan hyvä. Pituuskasvu oli tässä vaiheessa jo kirinyt 0,60 % käyrälle. Koululääkäri kyseli lääkitykset ja kerroin ne rehellisesti mitään salaamatta. Koululääkärillä ei ollut asiasta tässä vaiheessa huomauttamista, eikä hän ottanut asiaan kantaa.

Pojan vointi jatkui hyvänä ja arvot pysyivät vakaina. Kaikki sujui hyvin, sillä meillä oli lääkkeitä jäljellä vielä vuodeksi eteenpäin ja näin aikaa jatkaa uuden lääkärin etsintää. Syksyllä 2015 kohtasimme ongelmia gluteenittoman kouluruuan saamisessa. Perusteet ja lääkärintodistus, joilla poika oli saanut ruokavalion jo kahden vuoden ajan, eivät enää kelvanneetkaan, ja koululääkäri päätti että poika ei enää saa gluteenitonta ruokavaliota. Ei auttanut, vaikka toimitin tutkimustietoa gluteeniherkkyydestä ja kerroin, ettei poikaa voida suolinukka –näytteen ottamista varten nukuttaa, koska hänet on nukutettu ikäänsä nähden jo niin monta kertaa. Lisäksi olisi älytöntä tässä vaiheessa altistaa hänet useiden kuukausien ajan gluteenille, joka palauttaisi oireet. Hänen voimakasta kasvua seurannut hoikistumisensa laitettiin tässä vaiheessa gluteenittomuuden syyksi ja kehotettiin menemään ravitsemusterapeutille. Oli selvää, että tämä kaikki johtui siitä, että todistuksen ruokavaliosta oli kirjoittanut kyseinen funktionaalinen lääkäri, joka oli saanut Valviralta rajoituksen. En kuitenkaan suostunut siihen, että pojan ruokavaliota muutetaan, vaan ryhdyin taisteluun kunnan virkamiehiä vastaan. Hekään eivät antaneet periksi, joten päätin kannella asiasta Aluehallintovirastoon.

Helmikuussa 2016 konsultoin erästä asiantuntijaa puhelimitse. Tämän keskustelun perusteella päädyin siihen, että kokeilemme miten poika pärjäisi ilman kilpirauhaslääkitystä. Hämmästys oli suuri, kun hän pärjäsikin erittäin hyvin. Arvot olivat ilman lääkitystä keväällä 2016, pojan täytettyä 14 vuotta, TSH 7.22, T4-V 15.96 ja T3-V 5.65. Kesäkuussa 2016 ne olivat TSH 2.92, T4-V 14.28 ja T3-V 5.12. TSH siis jatkoi sahaavana, mutta mitään vajaatoiminnan oireita pojalle ei tullut. Teetin myös DIO2 –geenitestin, jossa pojalla todettiin poikkeava genotyyppi tuloksen ollessa TC. Hän on siis toiselta vanhemmaltaan perinyt sellaisen geenivirheen dejodinaasi 2:ssa, joka vaikeuttaa T4-hormonin muuntumista T3-hormoniksi. Kesällä 2016, pojan ollessa 14-vuotias, kunta antoi lopulta myönteisen päätöksen ruokavalio-asiassa ja poika saa nyt gluteenittoman kouluruuan. Myös Aluehallintovirasto on antanut ratkaisunsa asiaan. Sen mukaan koululääkäreiden olisi pitänyt käyttää harkintaansa tässä tapauksessa, ja myöntää pojalle gluteeniton ruokavalio, vaikka Käypä hoito –suositusten mukaan kunnan ei olisikaan tarvinnut suostua ruokavalioon.

Vein pojan kesällä 2016, pitkän jonotuksen jälkeen, yksityiselle endokrinologille tutkittavaksi. Hän sai tietoonsa koko hoitohistorian. Endokrinologi totesi pojan olevan ilman lääkitystä eutyreoottinen, eli hänessä ei ollut merkkejä vajaatoiminnasta. Hän mainitsi lausunnossaan, että rT3 on ollut varsin korkea Thyroxin–lääkityksellä, ja että poikkeava diogeenin TC-genotyyppi on saattanut aiheuttaa hoitona käytetyn Thyroxinin liiallisen muuntumisen rT3:ksi. Pojan arvot tarkastettiin vielä uudelleen siten, että TSH mitattiin immunologiset häiriötekijät poissulkien ja T4-V sekä T3-V mitattiin dialyysimenetelmällä. Näissä tuloksissa ei ilmennyt mitään poikkeavaa. On siis mahdollista, että poika kuuluu siihen 2,5 %:n kilpirauhasterveeseen ihmisjoukkoon, jonka ominaisuutena on ”normaalia” korkeampi TSH. Viitearvothan eivät vastaa 100 % väestöstä, joten niihin ei voi sokeasti luottaa.

Tässä vaiheessa toistan tuon edellämainitun katsausartikkelin (Bona ym. 2013) johtopäätöksistä oleellisen kohdan:

In children with SH but with no goiter, negative anti-thyroid antibodies and a TSH level of 5-10 mIU/L, replacement therapy is not justified, both because of the low risk to develop overt hypothyroidism and because they could simply be euthyroid outliers, representing 2.5% of normal individuals whose TSH values are above the 97.5th percentile of euthyroid distribution.”

”Subkliinistä vajaatoimintaa sairastavilla lapsilla, joilla ei ole struumaa eikä kilpirauhasen vasta-aineita, ja joiden TSH on välillä 5 – 10 mmol/l, korvaushoito ei ole aiheellinen, koska selvän vajaatoiminnan kehittymisen riski on matala, ja koska he voivat vain olla eutyreoottisia rajatapauksia, jotka edustavat niitä 2,5 % terveistä yksilöistä, joiden TSH on jakauman kellokäyrän 97,5 % prosentiilin yläpuolella.”

TaYS siis vastasi muistutukseeni vedoten tähän katsausartikkeliin, jonka perusteella heidän lastenendokrinologinsa on vuonna 2011 aloittanut pojan lääkityksen ilman syytä. Pojalla ei ollut struumaa eikä kilpirauhasvasta-aineita, ja TSH oli alle 10. Hänen TSH-arvonsa on seilannut ilman lääkitystä välillä 2.5 – 9.6. Lääkitykselläkin se on ollut 4.5. Tästä huolimatta TaYS:n lastenendokrinologi on säätänyt hänen hoitoaan ainoastaan tämän yhden arvon perusteella. On varsin todennäköistä, että poika kuuluu tähän 2.5 % osuuteen terveistä yksilöistä, joiden TSH ei mahdu viitearvoihin. Olisiko siis lääkärin pitänyt harkita toisen kerran ennen ”elinikäisen lääkityksen” aloittamista? Minun mielestäni kyllä olisi, ja toivottavasti hän ja hänen kollegansa tekevät niin jatkossa.

Poika on tällä hetkellä hyvävointinen ilman lääkitystä, ja jatkamme hyväksi todettua ruokavaliota. Pituutta pojalle on tullut lisää myös lääkityksen lopettamisen jälkeen ja painokin on alkanut vähitellen nousta. Innostus liikuntaan lisääntyy pikkuhiljaa kun liikkuminen ei tuota enää kipua. Edellisessä kevättodistuksessa poika paransi liikuntanumeroaan ja muutama muukin arvosana nousi. Hän siirtyi yläasteelle englanninkieliselle luokalle.

En halua ajatella millainen tilanne olisi nyt, jos poika olisi jatkanut Thyroxinin syömistä, enkä olisi vienyt häntä funktionaaliselle lääkärille. Mietin edelleen mielessäni, onko poika saanut alunperin väärän diagnoosin lastenendokrinologilta, vai onko funktionaalisen lääkärin hoito parantanut hänet, ja mikä on gluteenittoman ruokavalion ja lisäravinteiden osuus? En halua syyttää ketään, enkä aio kannella kenestäkään. Haluan, että lääkärit ottaisivat tästä tarinasta opiksi. Funktionaaliselle lääkärille kuuluu kiitos pojan tilanteen ymmärtämisestä ja hoidosta, joka palautti hänen vointinsa normaaliksi. Tämä lääkäri antoi meille myös toivoa siitä, että jossain vaiheessa lääkityksestä olisi mahdollista päästä eroon. Hän siis ymmärsi tilannetta huomattavasti paremmin kuin TaYS:n lääkärit.

Halusin kertoa tämän tarinan siksi, että sillä on onnellinen loppu, ja että ihmiset ymmärtäisivät lääkäreidenkin olevan erehtyväisiä. Lääkäreiden toivoisin suhtautuvan potilaisiin avoimemmin ja laajakatseisemmin, sekä tutkivan heitä paremmin. Tutkimiseen kuuluu niin biokemiallinen kuin kliininenkin tutkimus. Funktionaalisessa lääketieteessä on tässä suhteessa paljon hyvää.

Ymmärrän, että tämä on vain yksittäistapaus. Skeptikko kutsuisi tätä anekdootiksi. Valviran mukaan poika on väärin parannettu, ja funktionaalinen lääkäri on vaarantanut hänen potilasturvallisuutensa. Poika ja minä olemme eri mieltä asiasta. Numero 6 näyttäytyy vastapäätä olevalle numerona 9, vaikka kyseessä on sama merkki. Mitä merkki edustaa, riippuu siitä kummalta puolelta sitä katsot.

Kirjallisuusviite: Bona G, Prodham F, Monzani A. Subclinical hypothyroidism in children: natural history and when to treat. J Clin Res Pediatr Endocrinol. 2013 Mar; 5(Suppl 1): 23–28.

Potilas saa lääkkeensä

12 päivää sen jälkeen, kun potilaalle ilmoitettiin apteekissa, että Valvira on lähettänyt lääkärin rajoituspäivänä ohjeen apteekeille, ettei tämän lääkärin määräämiä kilpirauhaslääkkeitä saa toimittaa lainkaan, apteekkari ilmoitti potilaalle että hän saa käyttää reseptin loppuun.

Apteekista ei soitettu minnekään tietojen varmistamiseksi, vaan potilaan resepti lähetettiin tietojenluovuttamiskiellosta huolimatta ilman lupaa terveyskeskukseen uusittavaksi. Resepti tuli takaisin bumerangina.

Potilas sai reseptinsä takaisin apteekista käydessään siellä kysymässä pyytämäänsä Valviran ohjetta kirjallisena. Apteekkari oli jättänyt viestin, että asiakas voi itse katsoa netistä, miksi hän ei saa 100% korvattavaa lääkettään, ja ettei apteekki aio luovuttaa potilaalle mitään ohjetta. Asiakas tietää kyllä, että Julkiterhikissa näkyvät rajoitukset, mutta ettei siellä kerrota mitään reseptien kohtalosta. Kansalaisen oikeusturva edellyttää että hän saa tietää itseään koskevista päätöksistä kirjallisesti.

Potilas kirjoitti lopulta sähköpostia apteekkarille ja kertoi, että diagnoosi on saatu yliopistosairaalasta, ja että hänellä on Kela-kortissa merkintä 100% korvattavuudesta. Liitteenä viestissä oli eri viranomaisten ohjeita. Ohjeissa puhutaan apteekin harkinnasta tilanteessa, jossa herää epäily lääkkeen väärinkäytöstä. Tyroksiini ei esiinny missään dopingaineiden luettelossa eikä huumaavien aineiden luettelossa.

Vasta sen jälkeen apteekkari soitti ja kysyi miten tulisi menetellä. Valvira antoi ohjeen, että reseptin voi toimittaa loppuun normaalisti.

Jatko: Potilaan tietojenluovutuskieltoa rikottiin

Kuten aiemmassa artikkelissa kerrottiin, potilas jätti reseptin apteekkiin proviisorin kommenttia varten.

Viime vuoden alussa potilas oli toimittanut apteekkiin tietojenluovutuskiellon. Asia pääsi unohtumaan apteekilta.

Apteekki oli ilman lupaa lähettänyt vielä voimassa olevan tyroksiinireseptin, jossa oli toinenkin lääke, terveyskeskukseen uusittavaksi. Tämä on maksullinen toimenpide, johon pitää olla asiakkaan lupa. Sitä ei ollut. Apteekki ei edes ole yrittänyt ottaa yhteyttä asiakkaaseen tämän asian tiimoilta.

Asiakas sai postissa kirjeen, jossa oli terveiset terveyskeskuslääkäriltä:

Tullut uusintapyyntö Thyroxin-lääkkeestä. Saan käsityksen, että ilmeisesti hoitavalta yksityislääkäriltä viety luvat määrätä kilpirauhaslääkkeitä? Kilpirauhassairauksien hoidossahan on esiintynyt väärinkäytöksiä tiettyjen yksityislääkärien toimesta, mistä ollut julkisuudessakin puhetta. Näiltä instansseilta rajattu lääkkeenmääräämisoikeuksia lukuisten aiheutettujen haittavaikutusten vuoksi. Mikäli asiakas haluaa hoidattaa ja tutkituttaa itseään tutkimustietoon pohjaavan hyvän hoitokäytännön mukaan, suositellaan varaamaan aikaa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, tarvittaessa konsultoidaan xxx endokrinologia. Suosittelen myös perehtymään Suomen Endokrinologiyhdistyksen suositukseen kilpirauhasen kilpirauhasen sekä lisämunuaiskuoren diagnostiikasta ja hoidosta, jonka laitan kirjeitse mukaan kotiin. Meillä näkyy TSH 0.00, T4v 14.6 ja T3v 5.9 olevan noin 1 kk sitten, eli näiden perusteella tyroksiiniannos on liiallinen. Meillä ei myöskään tietoa muista käytössä olevista lääkkeistä. Thyroxinia ei uusita ilman tarkempaa tietoa tilanteesta, eli asiassa hakeuduttava hoitavan lääkärin vastaanotolle, joko meille tai muualle.

Siis mitä? Viitteissä olevat T4v ja T3v viittaavat liikatoimintaan? Millä logiikalla?

 

 

Valvira vaarantaa potilasturvallisuuden?

Potilaalla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta yliopistosairaalassa 25 vuotta sitten. Samaan prosessiin kuului myös Kelalta hankittu 100 % korvattavuus tyroksiinille. TSH oli silloin 22.

 

potilaskortti_small

Lisätty kuva potilaan potilaskortista.

 

 

 

Ajan mittaan pelkkä tyroksiini ei enää riittänyt tälle potilaalle, vaan hän siirtyi synteettiseen yhdistelmään tyroksiini + liotyroniini (T4 + T3) yli viisi vuotta sitten. Sitten hän muutti nykyiselle paikkakunnalle ja löysi nykyisen lääkärinsä.

Tämän lääkärin oikeuksia rajoitettiin äskettäin niin, ettei hän saa hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Tyroksiiniresepti oli kirjoitettu paljon ennen sitä.

Potilas oli varautunut hankkimalla ennen rajoitusta T3-lääkettä varastoon, mutta ei tyroksiinia.

Tähän asti Valviran ohje on ollut, että kaikki vanhan reseptin lääkkeet saa toimittaa loppuun.

Kun hän meni apteekkiin hakemaan tyroksiinia, paikalla oli kaksi farmaseuttia. He kertoivat, että tämän lääkärin rajoituspäivänä Valvira oli lähettänyt apteekeille ohjeen, ettei hänen kirjoittamiaan kilpirauhaslääkkeitä saa luovuttaa lainkaan. Ei ainoatakaan pakkausta!  Tässä ei auttanut Kela-kortin taustan näyttäminen, jossa oli koodi joka osoittaa tyroksiinin olevan elämää ylläpitävä lääke tälle potilaalle.

Potilas jätti reseptin apteekkiin proviisorin (farmaseuttien esimies) käsiteltäväksi. Saa nähdä miten siinä käy.

Potilaalle jää oikeastaan vain yksi vaihtoehto: siirtyminen T3-monoterapialle tyroksiinin loppuessa. Tämä on se Valviran pahana pitämä hoito. Mutta nyt Valvira ajaa itse potilaan T3-monoterapialle!

Viidennen lääkärin oikeuksia rajoitettiin

Valvira palkitsi äskettäin omaa lääkäriäni rajoituksella.

Tämä lääkäri on ollut erinomaisen tarkka siitä, mitä tekee. Hän ei ole minun potilaana olon aikana määrännyt T3-monoterapiaa, mikä Valviran mukaan on ollut ainoa rajoitusten syy.

Varoitus tuli kesällä 2014 eläinperäisen lääkkeen määräämisestä. Nyt oli ilmeisesti jälleen kyse eläinperäisen lääkkeen käytöstä. Jäävi asiantuntija ei pidä siitä. Jäävi siksi, että hän on kannellut toisesta lääkäristä, ja hänestä itsestään on kanneltu.

Valvira ei ole suostunut kertomaan, mitä kokeita lääkärien tulisi ottaa ja mitä tutkimuksia pitäisi tehdä, mutta kertoo kyllä auliisti julkisuuteen ettei niitä ole otettu eikä tehty. Kyse on siis täydestä mielivallasta. Eikä tätä mielivaltaa tunnu kukaan valvovan.

Kaikki nämä tähän mennessä rajoituksen saaneet lääkärit ovat otattaneet huomattavasti enemmän laboratoriokokeita kuin ns. tavalliset lääkärit. Nythän tehdään jo muualla paljon puhelinkonsultointia, eli lääkärit eivät tapaa potilaitaan. Tämä on muiden lääkärien kohdalla täysin hyväksyttyä, mutta nämä lääkärit jotka tutkivat potilaitaan tarkemmin, saavat syytteet puutteellisesta seurannasta! Eikä heille siis kerrota, mikä olisi riittävä seuranta…

Kuka päättää tämän oppiriidan käsittelyn Valvirassa? Valviralla ei ole oikeutta osallistua oppiriitoihin.

 

KHO teki tänään päätöksen

Kyseessä on ensimmäisen rajoituksen saaneen lääkärin asia, jossa hän on kahdesti voittanut Helsingin hallinto-oikeudessa. Käsittely kesti kaksi vuotta.

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1453291727015.html

http://kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1453293579484.html

Päätöslauselma:

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen, jolla Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) päätös erikoislääkäri A:n ammatinharjoittamisoikeuden väliaikaisesta rajoittamisesta on kumottu ja Valvira on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja. Lausuminen asiassa enemmälti raukeaa perusteluista ilmenevistä syistä.

3. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

 

Kyse on siis Valviran menettelyn hyväksymisestä tämän lääkärin kahdessa ensimmäisessä rajoitusasiassa. Raukeaminen perustuu väliaikaisen rajoituksen päättymiseen.

Päätös tulee johtamaan siihen, että yhä harvempi lääkäri uskaltaa määrätä mitään muuta kuin tyroksiinia kilpirauhasen vajaatoimintaan, vaikka tutkimukset ovatkin osoittaneet että suuri osa potilaista ei saa apua pelkästä tyroksiinista. Tässä blogissa on runsaasti sellaisia tutkimuksia, ja myös niitä jotka osoittavat T3-lääkityksen turvalliseksi. Blogin ulkopuolella on edelleen paljon sellaisia tutkimuksia, joiden mukaan T4:llä ei saada toivottua hoitovastetta.

Erään potilaan kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

KANTELU                                                                    13.12.2015

 

 

Oikeusasiamies

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia

00102 Eduskunta
XXXXXX

s-posti: XXXX

Arvoisa oikeusasiamies,

Otan yhteyttä Teihin kannellakseni Sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valviran toiminnasta liittyen kilpirauhaspotilaiden hoitoon Suomessa. Kuvaan seuraavassa tilannetta, johon minä ja useat muut kilpirauhassairauksia potevat henkilöt ovat joutuneet valvovan viranomaisen toiminnan johdosta ja pyrin nostamaan esiin ne kohdat, jossa mielestäni viranomaisen toiminta on ollut joko moitittavaa tai suoraan lainvastaista.

Valviran päätös ja tilanteesta tiedottaminen

Sain yllättäen marraskuussa 2015 apteekista lääkettä hakiessani kuulla farmaseutilta, että ”potilaalle pyydetään ilmoittamaan, että häntä hoitavan lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhassairauksia on rajoitettu ja tämän tulee etsiä uusi lääkäri ja muuttaa lääkitystään.” Apteekissa ei ollut tietoa perusteista, eikä valitusosoitetta antaa tiedoksi asiakkaalle.  Mielestäni tämä osoittaa viranomaisilta puutteellista toimintaa tiedottaa muutoksista, vrt Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §3-4 sekä kohtuuttoman huonoa asiakaspalvelua. Lisäksi ainakin omalla kohdallani tilanne on johtanut potilaan heitteillejättöön, sillä uuden hoitavan lääkärin löytäminen on Valviran tutkintatoimien johdosta tosiasiallisesti mahdotonta, enkä koe itse voivani vastata hoidostani koska en ole terveydenhuollon ammattilainen, kuten Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä luku 1, §2 edellyttää.

Olen syvästi hämmentynyt siitä, että Valvira on yksipuolisella ilmoituksella päättämässä potilassuhteeni kilpirauhassairauttani hoitaneeseen lääkäriini NN:ään. Koen tulleeni asiasta viranomaisten taholta puutteellisesi informoiduksi, sillä en ole saanut mitään perustelua tälle päätökselle. Mielestäni viranomaisen toiminta ei tässä vastaa Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta, 5 luku, §20:ssä mainittuja periaatteita.

Olen seurannut keskustelua julkisuudessa ja tiedän, että Valvira on väliaikaisesti rajoittanut neljän lääkärin oikeuksia hoitaa potilaiden kilpirauhassairauksia ja että Valvira on hävinnyt hallinto-oikeudessa näiden lääkäreiden nostamia kanteita. Ensimmäinen prosesseista on tällä hetkellä käsittelyssä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Puhun tässä kantelussa kuitenkin vain omasta puolestani ja kuvaan omaa tilannettani, sillä en edusta mitään potilasjärjestöä, lääkäriäni tms.

Sairauteni hoito ja lääkärini esimerkillinen toiminta

Olen 4X-vuotias aktiivisesti työelämässä, vaativassa johtotehtävässä toimiva nainen. Sairastuin reilut viisi vuotta sitten kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ymmärtämättä mistä oli kysymys, hain oireisiini apua endokrinologilta. Oireeni olivat vaikeat: olin jatkuvasti todella väsynyt, palelin, hiukseni lähtivät, kynnet halkeilivat, iho oli kuiva ja painoni nousi pikku hiljaa kymmenellä kilolla, vaikken ollut muuttanut elintapojani vaan liikuin ahkerasti ja söin äärimmäisen terveellisesti ja tiedostaen.  Endokrinologi tarkasti vajaa vuotta aikaisemmin otetut kilpirauhasarvoni, jotka olivat viitteiden rajoissa, eikä hän tämän jälkeen ollut kiinnostunut tutkimaan minua tarkemmin. Hän kysyi napostelenko huomaamattani ja ehdotti minulle, että söisin 600 kilokaloria päivässä siihen saakka kunnes olin tavoitepainossa. Koin tilanteen absurdiksi. Hoidin itseäni hyvin, liikuin ja ruokavalioni oli tarkkaan valittu. Olin aikaisemmin kuluttanut keskimäärin 2 000-2 200 kilokaloria päivässä ja ollut terve. Miksen nyt päässyt tutkimuksiin tai saanut hoitoa?

Toimin tuolloin menestyvänä yrittäjänä, mutta oloni edelleen huonontuessa päätin palata työsuhteeseen, jolloin minun ei yrittäjän tavoin tarvinnut vastata liiketoiminnastani vaan saattaisin tarvittaessa olla palkallisella sairaslomallakin. Siirryin vuoden 2012 alusta erään kansainvälisen konsernin henkilöstöjohtajaksi ja hain apua oireisiini työterveyshuollosta. Onneni oli, että silloinen personal trainerini sattui tietämään LL NN:n osaamisesta kilpirauhassairauksien hoidossa ja pääsin työterveyshuollon kautta hänen potilaakseen. Se pelasti terveyteni ja työurani.

NN on hoitanut minua nyt lähes neljän vuoden ajan vaivojaan säästämättä. Hoidon alkaessa hän teetti laajan kilpirauhaspaneelin sekä teki perusteellisen kliinisen tutkimuksen. Laboratoriotulosten ja muiden tutkimusten perusteella minulle diagnosoitiin Hashimoton tyreoidiitti huhtikuussa 2012. Käynnistimme tyroksiini-lääkityksen hitaasti annosta nostaen ja säännöllisin laboratoriokontrollein. Odotukseni olivat korkealla. Valitettavasti kehoni hylki tyroksiinia ja oloni meni koko ajan kohti huonompaa. Oireeni pahenivat. En jaksanut enää kokonaista työpäivää ilman, että vetäydyin lepäämään. Kognitiiviset taitoni heikentyivät ja ajatteluni hidastui, ääneni laski, kuuloni aleni ja painoni nousi edelleen kymmenen kiloa. Olin menettämässä työkykyäni, kun yhdessä NN:n kanssa päätimme kokeilla lääkityksen vaihtoa.

Aloitin NN:n johdolla marraskuussa 2012 T3 –lääkityksen hitaan nostamisen. Oloni lähti paranemaan eikä T3-hormoni aiheuttanut minulle mitään haittavaikutuksia tai sivuoireita. Matka oli kuitenkin pitkä, sillä selvisi, että kärsin kudostason hypotyreoosista ja matalasta, kroonisesta inflammaatiosta.  NN hoiti minua kuitenkin uupumatta ja poissuljimme yksi kerrallaan erilaisia mahdollisia tulehduksen aiheuttajia. Pyrin myös kuntouttamaan itseäni liikkumalla ja poistamalla ruokavaliostani tulehdusta vauhdittavat aineet. Lopulta yli kolmen vuoden intensiivisen hoitojakson jälkeen, käytyäni 28 kertaa 3,5 vuoden aikana NN:n vastaanotolla tai laboratoriotutkimuksissa, saatoimme yhdessä NN:n kanssa todeta, että hoito oli auttanut ja voin nyt hyvin. Huolellisuuden tai säännöllisen seurannan puutteesta ei siis NN:n hoidon yhteydessä voida puhua. Koko hoitosuhteen aikana en ole saanut T3-lääkityksestä mitään haittavaikutuksia.

Hoidon aikana yritimme kertaalleen toukokuussa 2013 ottaa T3:n rinnalle tyroksiinin eli aloittaa ns. yhdistelmähoidon. Kehoni ei kuitenkaan sietänyt tyroksiinia vaan oireet palasivat jo alhaisella annostasolla, joten palasin T3-monoterapialle. Nyt kun vointini on ollut hyvä, ehdimme NN:n kanssa sopimaan, että pyrin laskemaan T3-annosta alaspäin ja kokeilemaan vielä kerran rinnalla tyroksiinia. Toivon, että tämä onnistuisi, sillä yhdistelmähoito tuntuu olevan poliittisesti korrektimpi kuin endokrinologien tyrmäämä T3-monoterapia.

Olen nyt tilanteesta todella ymmälläni. Minua hoitanut lääkäri, joka kirjaimellisesti auttoi minut takaisin hyvään elämänlaatuun, ja joka periksi antamatta, systemaattisesti ja huolellisesti pyrki löytämään ratkaisut oireisiini, ei voi enää jatkaa hoitoani. NN on vain antamassaan hoidossa minulle ja muille potilailleen noudattanut Hippokrateen valaansa: kuunnellut potilastaan ja pyrkinyt tarjoamaan turvallista hoitoa jatkuvassa seurannassa yhteistyössä potilaan kanssa ja potilaan parhaaksi. Miksi en ole saanut päätöksestä ja sen perusteista tietoa? Kuka nyt ottaa vastuun hoidostani ja sairauteni seurannasta? Mistä löydän lääkärin, joka suostuu hoitamaan minua tarvittaessa edelleen T3-monoterapialla?

Valviran toiminta, sen  lainmukaisuus ja hyvä hallintotapa

Odotan valvovan viranomaisen noudattavan Suomen lakeja ja olen lähettänyt Valviraan kilpirauhasasioita käsittelevälle ryhmäpäällikkö Markus Henrikssonille selvityspyynnön seuraaviin kysymyksiini:

  • Miksi T3-monoterapiaa antavia lääkäreitä ja hoitomuotoa demonisoidaan? Hoito on ollut käytössä maailmassa vuosikymmeniä (mm. J.F. Kennedy, Hillary Clinton) tutkitusti, tarkkaan seuratusti ja turvallisesti. Valviran nettisivustonkin mukaan hoitopäätöksiin saavat vaikuttaa pelkästään lääketieteelliset syyt, ei Käypä hoito -suositusten tai lääkäriyhdistysten masinoimat rajoitteet.
  • Miksi käyttämäni hoitomuoto on huonompi kuin yhdistelmä- tai tyroksiinihoito, kun se kuitenkin on tervehdyttänyt minut ja muita potilaita Suomessa ja ympäri maailmaa? Onko minun ihmisarvoni matalampi siksi, että kehossani T4-hormoni ei ongelmitta käänny aktiiviseksi T3-hormoniksi? Jo Valviran nettisivustonkin mukaan Suomessa terveyspalveluita on annettava siten, ettei ihmisiä aseteta eriarvoiseen asemaan. Tätä edellyttää Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §3.
  • Miksi potilasta ei kuunnella? Onko valvova viranomainen parempi asiantuntija hoitoni suhteen, kun viranomainen apteekin farmaseutin välityksellä kertoo minulle, että lääkitystäni tulee muuttaa? Mielestäni tämä sotii Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §6 tarkoitusta vastaan.
  • Miten Valvira parantaa jatkossa asiakaspalveluaan? Miten lääkitystä käyttävät potilaat saavat perustelut tietoonsa tilanteessa, jossa Valvira rajoittaa lääkärin oikeuksia antaa hoitoa?
  • Minkä juridisen perustelun mukaan potilas ei ole tässä tilanteessa asianosainen eikä näin ollen pääse antamaan lausuntoaan hoitavaa lääkäriään koskevaan prosessiin hallinto-oikeuteen? Eikö juuri potilas ole se, joka tilanteessa kärsii?
  • Kantaako Valvira vastuun siitä, jos terveyteni heikkenee ja menetän työkykyni lääkityksellä joka ei sovi keholleni? T3-monoterapialla ei ole ollut minulle mitään haittavaikutuksia, mutta tyroksiinihoito on toistuvasti huonontanut vointiani merkittävästi. Työnantajalleni olen keskeinen resurssi, jonka työkunto on liiketoimintamme kannalta strategisesti tärkeä. En ole toistaiseksi saanut Valviralta vastauksia kysymyksiini.

Valvira on apteekin kautta saamani viestin perusteella kehottanut minua etsimään uuden hoitavan lääkärin ja vaihtamaan lääkitystä. Suomen valtion perustuslain §19 mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi potilaan itsemääräämisoikeus on sosiaali- ja terveydenhuollon johtava periaate. Potilaslain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Näin ollen potilaalla on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon mukaan lukien lääkäriä tai lääkitystä koskevat valinnat kuten Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §6 toteaa. On vaikea ymmärtää Valviran kannanottoa tästä näkökulmasta.

Ensisijaisesti odotan, että saan jatkossakin hoitoa kilpirauhassairauteeni LL NN:ltä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, odotan saavani valvovan viranomaisen edustajalta perustelut sille, miksi NN ei enää voi toimia lääkärinäni. Odotan, että asiassa noudatetaan Lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta luku 3, §11.  Edelleen odotan, että viranomaiset, siinä tapauksessa osoittavat minulle sellaisen uuden hoitavan lääkärin, joka suostuu antamaan minulle tarvitsemaani hoitoa ja määräämään T3-lääkityksen, siten kuin Terveydenhuoltolaki luku 6 hoitoon pääsystä edellyttää.

Valviran toiminnan tosiasialliset vaikutukset, potilaan asema ja oikeusasiamiehen rooli

Olen huolissani potilaiden asemasta nykyisessä tilanteessa. Ymmärtääkseni kyseessä on lääkärien välinen oppiriita, jossa endokrinologit ja sisätautilääkärit ovat ilmiantaneet muita, kuten funktionaalisia lääkäreitä, potilaiden hoidosta perustuen omaan käsitykseensä kilpirauhassairauksien oikeasta hoidosta. Suomen Endokrinologiyhdistys ilmaisee selkeästi oman kantansa oikeana pitämäänsä lääkitykseen.  Yhdistyksen 5.11.2014 julkaiseman hoitosuosituksen mukaan ”eläinperäisiä kilpirauhasuutteita sisältäviä valmisteita ei suositella hypotyreoosin hoitoon eikä synteettistä trijodityroniinia (T3) pidä yksinään käyttää hypotyreoosin hoitoon”.

Valviran 1.9.2014 antaman tiedotteen mukaan kyseessä ei ole koulukuntariita. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Valvira yksipuolisesti kohdentaa tutkintansa juuri T3- tai eläinperäistä kilpirauhaslääkitystä määränneisiin lääkäreihin, ei tyroksiinilla potilaitaan hoitaviin lääkäreihin. Suomessa on yli 20 000 työikäistä lääkäriä. Valviran tietojen mukaan näistä noin 100 henkilöä on määrännyt T3- tai eläinperäistä kilpirauhaslääkitystä. Tutkinnan alla näistä lääkitystä määränneistä lääkäreistä on noin kymmenen. Voidaan siis selkeästi todeta Valviran kohdentavan tutkimuksensa yksipuolisesti.

Kohdentamalla tutkimuksensa yksipuolisesti Valvira seuraa endokrinologien hoitosuositusta ja näin toiminnallaan käytännössä tunnustaa, että kyseessä on oppiriita, jossa se itse on ottanut endokrinologien puolen.

Valviran tehtävä on hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta- ja lupa-asioita, ei ottaa toiminnallaan kantaa lääketieteelliseen hoitoon ja lääkityksen valintaan. Vaikka Valvira kieltää ottaneensa kantaa lääkitykseen, on Valvira kohdentamalla tutkintansa ja sanktionsa tätä lääkettä määränneisiin lääkäreihin, tosiasiassa ottanut kantaa lääkitykseen.

Valvira toteaa, että hoitavan lääkärin tulee ohjata potilas hoitoon toiselle lääkärille, joka sitten vastaa lääkityksestä, hoidosta ja seurannasta. Valitettavasti tämä ei arjessa toteudu, sillä Valviran valikoiva toiminta näyttäytyy ajojahdilta niitä lääkäreitä kohtaan, jotka ovat määränneet T3- tai eläinperäistä kilpirauhashormonia. Se että Valvira on toiminut näin, on tämä johtanut lääkäreiden keskuudessa epävarmuuteen määrätä tätä lääkitystä. Tästä johtuen yksittäisen potilaan on käytännössä mahdotonta löytää lääkäriä, joka suostuu hoitamaan häntä tällä lääkityksellä. Näin ollen Valvira itse toiminnallaan heikentää potilasturvallisuutta. Tilanteessa kärsimään joutuvat potilaat, joiden hoito katkeaa ja/tai joiden lääkitystä pyritään yksipuolisesti muuttamaan muutoin kuin lääketieteellisin perustein.

Suomessa myytävät lääkkeet ovat turvallisia. Lääketurvallisuus kuuluu Fimean toimivaltaan, mutta toisin kuin Valvira, Fimea ei ole ottanut kantaa T3-hormonin käyttöön. Fimea tietää, että lääke on ollut käytössä vuosikymmeniä turvallisesti ja ilman raportoituja haittavaikutuksia.  Julkisuudessa Fimea on todennut, että T3 on elimistön oma hormoni ja että mikä tahansa lääke väärin annosteltuna on elimistölle myrkkyä.

Mielestäni Valvira toiminnallaan ottaa vähintäänkin välillisesti kantaa asiaan, joka ei kuulu sen toimivaltaan. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa potilaat käytännössä tulevat Valviran toiminnan johdosta kohdelluksi eriarvoisesti mahdollisuudessaan saada hoitoa ja sellaista lääkitystä, joka sopii heidän keholleen. Edelleen katson, että Valviran toiminta on puolueellista ja se johtaa siihen, että kaltaisteni potilaat tulevat viranomaisen toiminnan vuoksi syrjityiksi ja heidän ihmisoikeutensa loukatuiksi.

Toivon, että oikeusasiamies tutkii kanteluni, toteaa Valviran toiminnan rikkovan Suomen lakeja ja hyvää hallintokäytäntöä sekä osaltaan ratkaisee tilanteeseen sopivat jatkotoimenpiteet.  En ole itse ajanut asiaa tuomioistuimen kautta, mutta tiedän, että Valvira on haastanut lääkärini asiasta hallinto-oikeuteen.

Helsingissä 13. päivänä joulukuuta 2015

XXX

VTM, VP HR

 

 

Kommentti: Yleensä lääkärit ovat haastaneet Valviran eri hallinto-oikeuksiin.

Kommentti: ”potilaalle pyydetään ilmoittamaan, että häntä hoitavan lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhassairauksia on rajoitettu ja tämän tulee etsiä uusi lääkäri ja muuttaa lääkitystään”.  Valvira on toistuvasti ilmoittanut, ettei sillä ole mandaattia puuttua ihmisten lääkitykseen. Mitä tämä on, ellei puuttumista yksittäisen potilaan lääkitykseen?

Miten lääkärien väliset erimielisyydet tulisi ratkaista

Lopussa lääkäri Leena Furubackan palkittu kirjoitus kollegiaalisuudesta

Case: Kiista kilpirauhasen vajaatoiminnasta

 

Yhteenveto

 

Kun tarkastellaan  juridisesta näkökulmasta sitä, miten lääkäreiden välinen kiista kilpirauhasasioissa on edennyt, voidaan tehdä selkeä havainto: on jätetty käyttämättä erilaisten sääntöjen ja lakien mahdollistamat ja jopa suosittelemat ”pehmeät keinot”. On suoraan turvauduttu ”järeisiin aseisiin” ja ilmeisesti jopa laittomuuksiin.

 

Lääkäriliiton kollegiaalisuusohje ja Liiton tarjoama Luottamusneuvosto on täysin sivuutettu (kohta 1). Valvira on lähtenyt suoraan rajoittamaan lääkärien oikeuksia; ei ole hyödynnetty  lain mahdollistamia lievempiä keinoja, kuten käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen, huomautus (kohta 2).

 

  1. Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeet ja luottamusneuvosto
  • Luottamusneuvosto on Lääkäriliiton sovinto- ja kunniatuomioistuin. Se käsittelee kollegiaalisuutta jäsenten keskuudessa, sekä eettisten ohjeiden että kollegiaalisuus-ohjeiden noudattamista. Luottamusneuvosto voi antaa lausuntoja niistä periaatteellisista kysymyksistä, jotka liittyvät sen toimenkuvaan.

 

  • Kollegiaalisuusohje

Sisällöstä lyhyesti: Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet velvoittavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan.

 

Lääkärin on käyttäydyttävä kollegoitaan kohtaan suvaitsevasti ja osoittaen hyvää tahtoa.  Erimielisyydet voidaan yleensä sopia perehtymällä toisen näkökohtiin. Jos ammattiasioissa syntyy ristiriita, lääkärin tulee pyrkiä selvittämään erimielisyys viiveettä ja suoraan kollegansa kanssa.

Lääkärin tulee potilastyössään hyödyntää ammattikuntansa eri ryhmien osaamista sekä suhtautua heihin tasa-arvoisesti ja kunnioittaen.

 

Ohje löytyy täältä: https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/kollegiaalisuus/

 

Lisätietoja https://www.laakariliitto.fi/liitto/kollegiaalisuus/

 

HUOM. Kilpirauhaseen liittyvissä kiistoissa ei tiettävästi ole lainkaan turvauduttu Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden ja luottamusneuvoston tarjoamiin keinoihin. Sen sijaan on suoraan kanneltu (nimettömänäkin) Valviraan.

 

  1. Valviran käytössä olevat seuraamukset

 

Jos selvityksissä todetaan, että terveydenhuollon ammattihenkilö on toiminut epäasianmukaisesti tai virheellisesti, seuraamuksena voi olla:

 

  • hallinnollinen ohjaus: käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen,
  • huomautus
  • kirjallinen varoitus
  • ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen (esimerkiksi kielto määrätä tiettyjä lääkkeitä, tai oikeus harjoittaa ammattia vain toisen henkilön valvonnassa)
  • ammatinharjoittamisoikeuden poistaminen

 

Tavallisimmin kantelusta seuraa hallinnollista ohjausta. Vain noin joka neljäs kantelu johtaa johonkin seuraamukseen. Kantelun perusteella annetaan erittäin harvoin kirjallisia varoituksia tai rajoitetaan tai poistetaan toimintaoikeuksia. Sen sijaan työnantajan, apteekin tai viranomaisten ilmoitukset johtavat useammin varoituksiin tai toimintaoikeuksien rajoittamiseen tai poistamiseen.

 

Huomautuksesta ja kirjallisesta varoituksesta tehdään merkintä terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin (Terhikki) kymmeneksi vuodeksi. Myös ammatinharjoittamisoikeuden poistamiset tai rajoittamiset merkitään rekisteriin.

 

Lisätietoja: http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/valvonta/ammattihenkiloiden_valvonta/valvonnan_seuraamukset

 

Tiistaina 24.11.2015 luimme uutisen, jonka mukaan Valvira vähentää 35 henkeä vahvuudestaan.

 

Alla Lääkärilehden palkitsema kirjoitus kollegiaalisuudesta. Se on nyt maksumuurin takana.

 

Kollegiaalisin terveisin

Aloitin lääketieteen opintoni Tampereella 1984. Tieni on kulkenut kautta monen erikokoisen terveyskeskuksen, opetustehtävien, työterveyshuollon, sairaalan – niin rivilääkärinä kuin johtotehtävissäkin. Juuri nyt toimin pienellä yksityisvastaanotollamme omalla tavallani, mihinkään koulukuntaan rekisteröitymättä ja avoimin mielin.

Yksi parhaista kollegiaalisuuden kokemuksistani oli ensimmäinen päivä tiedekunnassa. Istuimme suuressa salissa, satakunta keltanokkaa, ja saimme tietoa opiskelusta ja tiedekunnan tavoista. Yksi alkuun auttajistamme, avoterveydenhuollon professori Mauri Isokoski, kertoi, että Tampereella ei kollegoiden kesken ollut tapana teititellä, ja me opiskelijat olimme kollegoita ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kollegiaalisuus on parhaimmillaan aina ollut lämmin asia. Olen nähnyt sen käytännössä jo ennen kandivuosiani, kun kesätyöpaikassani tuolloisessa ”tubitoimistossa” työskennelleet lääkärit ottivat minut siipiensä suojaan ja sain heiltä oppia keuhkokuvien tulkinnassa, kun arkistotyöltäni ennätin. Näin käytännön kollegiaalisuuden ensimmäisessä sairaalatyöpaikassani, jossa harmaapäinen esimieheni lohdutti minua ennen ensimmäistä kiertoani yksin, ”Ei täällä vielä kukaan lääkäri ole kuollut”, ja jossa lähes jokainen seniori auliisti neuvoi eteenpäin. Käytännön kollegiaalisuutta oli myös se, että ensimmäisinä terveyskeskusviikonloppuinani minulle oli järjestetty takapäivystys ns. tyhmiä kysymyksiä varten. Sitä lahjaa, kokeneemman kollegan tukea nuorelle sijaislääkärille, koetin sittemmin antaa eteenpäin, kun toimin pienen terveyskeskuksen johtavana lääkärinä.

Tavallinen kollegiaalisuuden ulkoinen ilmaus lienee se, että kollega ja joskus hänen lapsensakin katsotaan yksityispuolella korvauksetta. Tämä on kaunis tapa, mutta kuitenkin arvostan enemmän tekoina ja asenteina näkyvää arkipäivän kollegiaalisuutta. Sitä tunnetta, joka syntyy aidosta välittämisestä, neuvojen pyytämisestä ja antamisesta, yhteistyöstä – ja suvaitsevaisuudesta.

Jossakin kollegiaalisuuden laitamilla liikkuu myös vääränlainen välittäminen, suojelu. Se, miten alkoholi- tai lääkeongelmainen kollega saa aiheuttaa epävarmuutta työpaikalla vuodesta toiseen. Onnettominta tässä lienee se, ettei kyse ole kollegiaalisuudesta, vaan pelosta. On vaikeata nostaa kissa pöydälle ja ajaa toinen seinää vasten, vaikka se todellisuudessa auttaisi häntä paremmin kuin hyssyttely.

Kolikon kääntöpuolella, sillä huonommin kiillotetulla, onkin sitten täysin päinvastainen kuva. Se, mitä kollegoiden välillä tapahtuu, kun kateus, antipatia, klikkiytyminen ja egon muiden negatiivisten tunnusmerkkien kirjo saavat vallan.

Ensimmäisiä ihmetyksen aiheitani kollegiaalisuuspuheiden jälkeen oli se, kun klinikkavaiheessa saatoin todeta kollegoiden antavan vahvaa kritiikkiä toisistaan – selän takana. Tyypillisin esimerkki oli kunkin klinikan aikana spesialistien ja apulaisopettajien terveyskeskuskollegoihin kohdistama väheksyntä. Terveyskeskuksessa ei osattu mitään, joten yksi ja toinenkin asia ”kuului ehdottomasti erikoissairaanhoitoon”. Terveyskeskukseen päädyttyäni opin näkemään, että kokenut terveyskeskuslääkäri kykeni hoitamaan 90-95 prosenttia käynneistä lähetettä tekemättä.

Toinen idealismin karistaja oli verinen kilpailu kukon paikasta tunkiolla. Kun osastonlääkärin vakansseja täytettiin, oli lopputuloksena kitkaa vähintään kahden samaa virkaa tavoitelleen välillä. Valtaisa määrä loukkaantunutta energiaa käytettiin kollegan arvosteluun. Kandeja ja amanuensseja kohtaan kilpailijat olivat kollegiaalisia, toisiaan kohtaan eivät; nuoret ja kokemattomatkin yritettiin tosin joskus saada valitsemaan puolensa. Vaan ihminen lienee aina vain ihminen, ei sen enempää. Kun kohde on alemmassa asemassa ja kokemattomampi, häntä voi ilolla auttaa. Jos kyseessä on tasavertaisten kollegoiden välinen kilpailutilanne tai erilainen ajattelu- tai työtapa, tulee toisesta uhka ja kollegiaalisuudesta homeista teoriaa, vain juhlapuheissa esiin otettavaksi.

Niinpä viime aikoina, huolimatta hyvistäkin kokemuksistani, olen alkanut epäillä kollegiaalisuuden luonnetta ja olemassaoloa. Kollegoiden kesken esiintyy yhä enemmän sellaista käytöstä, joka saa puheen kollegiaalisuuden teemavuodesta tuntumaan pilkanteolta. Ehkä olisikin paikallaan itse kunkin tutkistella sisimmässään, mikä on kollegiaalisuutta, mikä ei.

Kollegiaalisuutta ei ole kollegan halveksunta, vaikka mielipide-eroja olisikin. Keskustelu ja väittely ovat paikallaan, väheksyntä ja muu kiusaaminen eivät. Joskus jopa Lääkäripäivien luennoilla kuultava joidenkin kollegaryhmien piikittely tai heidän näkemyksensä leimaaminen uskomuslääketieteeksi kertoo enemmänkin puhujan kuin pilkan kohteen kehitystasosta.

Kollegiaalisuutta ei ole turhan työn teettäminen kollegalla, hänen aikansa väärinkäyttö pyytämällä yhä uusia lausuntoja ja sitten hylkäämällä ne, koska ”uutta ei ilmene”, tai jättämällä sairaalalähetteen puolelle lukemiselle ja kehottamalla sitten tekemään ”kiirehtimislähetteen”, vaikka lähettävä lääkäri jo kertaalleen, potilaan tilanteen tuntien, on asian kiireelliseksi arvioinut.

Kollegiaalisuutta eivät ole arvovaltakiistat, erikoisalojen tai erilaisten suuntausten väliset nokittelut, joissa toteutetaan toista osapuolta väheksyvää, hiukan koulumestarimaista argumentointia.

Kollegiaalisuutta eivät, Luoja paratkoon, ole myöskään keskustelufoorumeilla kollegoille (ja kollegoista) heitellyt vähättelevät ja jopa törkeät kommentit. Eivät nimellä, saati nimettöminä. Ne ovat puhdasta pelkuruutta ja vihapuhetta, johon ihminen ei hevillä uskaltaudu kasvotusten, mutta kylläkin verkon suojista. Vihakirjoittelu ja ahdasmielisyys sopivat muutoinkin sangen huonosti yhteen juuri lääkärin ammatin kanssa.

Ja kaikkea muuta kuin kollegiaalisuutta on ilmoituksen tekeminen kollegasta, joka saavuttaa päämäärän potilaidensa hyvinvoinnissa ilmoittajan käytännöstä poikkeavalla tavalla – erityisesti jos potilaat ovat tyytyväisiä ja heidän vointinsa mitä parhain. Kollegiaalisuutta on ottaa yhteyttä ja keskustella asiasta, jolloin molemmat osapuolet voivat selventää joskus hyvinkin erilaisia näkökantojaan, perustella ne ja joko päätyä konsensukseen tai ainakin toistensa työtapojen sietämiseen.

Loppujen lopuksi kollegiaalisuudessa on ehkä kyse vain hyvistä käytöstavoista ja humaanista toisen suvaitsemisesta, kuinka eri tavoin sitten asioita katsommekin. Niistä samoista käytöstavoista, joita soisin meistä jokaisen noudattavan toistemme lisäksi myös muun henkilökunnan ja eritoten potilaiden kohdalla. Lisämausteena kollegana olemisessa on se, että opinnot ja työ sisältävät kuitenkin paljon yhteisiä piirteitä, jolloin meillä pitäisi olla edellytykset ymmärtää toisiamme. Mutta toisaalta – sama koskee muitakin ammatteja. Kollega tietää vähemmälläkin, mistä toinen puhuu. Kunnes sitten törmätään siihen, että jonkun tulipalo on väärin sammutettu.

Mutta silti. Joka kerta tehdessäni lähetettä erikoissairaanhoitoon päätän sen sanaan ”kollegiaalisesti”. Ja joka kerta tarkoitan sitä. Se sisältää luottamuksen osoituksen: emme pääse asiassa eteenpäin, joten pyydän sinun apuasi erikoislääkärinä. Olemme samassa veneessä, sinä ja minä, mutta eri tuhdoilla. Toivon, että luet lähetteeni. Toivon, että kohtelet hyvin potilastani, jonka kohtalosta aivan todella välitän – toivon, ettei hänen tarvitse kuulla olevansa turhaan poliklinikalla tai joutua kritisoiduksi käyttämänsä hoidon vuoksi. Ja toivon, että näet vaivaa antaaksesi minulle asiallista palautetta epikriisin muodossa. Otan kiitollisena vastaan avun ja neuvot myös jatkon suhteen ja palaan asiaan tarvittaessa. Se on kollegiaalisuutta – sitä asiallista käytöstä saman ammatin edustajien kesken.

Ehkäpä kollegiaalisuuden teemavuosi kuitenkin on paikallaan, muistuttamassa.

Kirjoitus tuli kolmannelle sijalle Lääkärilehden kollegiaalisuusvuoden kirjoituskilpailussa.

Leena Furubacka

 

Ilman lääkäriä jääneen potilaan hätähuuto usealle viranomaiselle

Potilas lähetti viestinsä usealle eri viranomaiselle:
Tiedän avunhuutoni kaikuvan kuuroille korville, mutta aion yrittää silti. Minun kilpirauhastarinani alkoi vuonna 2011. Kuntoni huononi ja jopa työkykyni alkoi olla vaarassa. Työterveyshuoltoni ei piitannut, vaikka arvoni olivat jo viitearvojen ulkopuolella ja päädyinkin hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Työkaverini suosituksesta löysin lääkärin, joka vihdoin otti minut tosissaan. Kilpirauhasarvojeni lisäksi hän tutkitutti muitakin mahdollisia vaihtoehtoja ja tuolloin löytyi myös todella huono rautatilanne ja alhainen b-vitamiini. Kilpirauhasen vajaatoimintaan aloitettiin Thyroxin hoito. Sitä yritettiin saada tasapainoon lähes kolme vuotta. Lopulta toiveestani päädyttiin rinnalle kokeilemaan Liothyroniinia. Yhdistelmähoito saatiin toimimaan ja koen sen ansiosta saaneeni elämäni takaisin. Siitä seurasi myös vihdoin sellainen tilanne, että tulin raskaaksi. Niin kuin ennen raskauttakin, tunsin kokoajan olevani hyvässä seurannassa. Jopa lääkärini ollessa kesälomalla, hän kommentoi laboratorio-arvojani sähköpostitse ja neuvoi tarpeen mukaan. Minulla on koko hoitosuhteen ajan ollut myös lääkärini henkilökohtainen puhelinnumero, josta hänet tavoittaisi jos tulisi jotain äkillisiä ongelmia. Kuinkahan moni muu lääkäri on valmis omistautumaan potilailleen näin uskollisesti?
Nythän tilanne on se, että kun Valvira on rajoittanut lääkärini oikeutta hoitaa kilpirauhaspotilaita, minulla ei ole ollenkaan voimassa olevaa hoitosuhdetta. Olen raskaana viikolla 27 ja olen todella huolissani loppuraskaudesta ja tulevan lapseni hyvinvoinnista. Eikö tämä ole pahin mahdollinen esimerkki potilasturvallisuuden vaarantamisesta? Valvira on tiedotteessaan http://www.valvira.fi/…/kilpirauhaspotilaiden-hoidoss…/14444 ollut huolissanne potilaiden huonosta seuraamisesta ja vajavaisesta tutkimuksesta. Mikähän tilanne on nyt? Kun nämä potilaat eivät tiedä minne hakeutua hoitoon ja pahimmillaan yrittävät pärjätä lääkkeineen omillaan ilman seurantaa? Tiedotteessa tuodaan myös julki, että Suomessa on 20000 lääkäriä, kenellä on lupa lääkkeitä määrätä. Minulla ei ole varaa, eikä voimia lähteä sokkona etsimään uutta lääkäriä. Minulla ei myöskään ole tiedossa, ketkä näistä lääkäreistä omaa tarpeeksi ammattitaitoa hoitaakseen vajaatoimintaa yhdistelmähoidolla. Teillähän se tieto ilmeisesti on? Te olette meidät jättäneet ilman hoitoa. Onko teillä mitään vastuuta potilasturvallisuudesta jonka perään kuulutatte?
Olen itsekin törmännyt lääkäreihin, jotka tuomitsevat minut lääkitykseni perusteella. Kohtelu on ollut ajoittain jopa täysin asiatonta. Mielummin pyrin pärjäämään itsekseni, kuin päädyn lääkärin vastaanotolle, josta poistun jälleen itku kurkussa. Pahimmillaan minua yritetään painostaa vaihtamaan lääkitystäni. Oloni on koko raskauden ajan ollut tasainen ja hyvä, enkä missään nimessä ole valmis tekemään mitään isoja muutoksia elämääni ja mahdollisesti vaarantamaan sillä itseni ja lapseni hyvinvointia.

 

STM:n virkamies vastasi:

Parhaat kiitokset sosiaali- ja terveysministeriöön lähettämästänne sähköpostista ja sen mukana olleesta selvityksestä kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. On valitettavaa kuulla, että Teillä on ongelmia hoitonne toteuttamisessa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleinen sairaus ja arvioidaan, että noin 2 % naisista ja 0,1 % miehistä sairastaa sitä. Esiintyvyys nousee iän myötä. Lievän monen lääkärin mielestä merkityksettömän vajaatoiminnan esiintyvyys väestössä lienee suurempi eli jopa 3–18 % ja yli 60-vuotiailla naisilla se voi olla 20 % ja miehillä 5 %. Puhutaan siis aika tavallisesta tilanteesta.

Koska kilpirauhashormonin puutteen oireet ovat hyvin moninaisia ja vaikeaselkoisia, diagnostiikka on perustunut laboratoriokokeisiin. Nekään eivät ole ongelmattomia. Kilpirauhashormonit ovat keskeisiä muun muassa kehityksen ja toiminnan kannalta. Tämän takia oireiden määrittely ja hoitojen valinta ei aina ole selväpiirteistä.

Suomen lääketieteellisissä julkaisussa, muun muassa Suomen Lääkärilehdessä, on viime aikoina paljon kirjoitettu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta. On toivottavaa, että ammattilaisten kirjoittamat artikkelit ja asiassa käyty keskustelu johtavat parempaan hoidon laatuun tässä sairaudessa. Valvira ei ole halunnut kieltää esimerkiksi T3 lääkkeen tai vastaavien lääkkeiden käyttöä, eikä sillä ole toimivaltaakaan tehdä niin, koska lääkkeiden myyntilupa-asiat kuuluvat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle, Fimealle. Valvira ei myöskään puutu kilpirauhaspotilaita hoitavien lääkäreiden toimintaan, jos sillä ei ole syytä epäillä potilasturvallisuuden vaarantuvan hoidossa.

Toivon, että löydätte terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka voivat Teitä auttaa. Monesti omalla terveysasemalla ja omassa neuvolassanne pystytään puuttumaan käytännön tason ongelmiin parhaiten.

Kommentit:
Miten virkamiehen vastaus auttaa potilasta löytämään itselleen osaavan lääkärin? Miten ministeriö ottaa vastuun tilanteesta, johon sen alainen, ei kenenkään valvoma laitos Valvira, on potilaalle aiheuttanut? Montako vastaavassa tilanteessa olevaa potilasta löytyy maastamme?
Sitäpaitsi Kelan tilastojen mukaan pelkästään tyroksiinin käyttäjiä oli maassamme vuonna 2014 302 000 ja Fimean tilastojen mukaan yli 4 000 käytti muita kilpirauhaslääkkeitä. 306 000 käyttäjää vastaa noin 6 % väestöstä. Käyttääkö siis yli neljännesmiljoona potilasta tyroksiinia väärin perustein?
Sikiön kilpirauhashormonien puute raskausaikana voi johtaa vakaviin kehityshäiriöihin. Ottaako ministeriö ja Valvira niistä vastuun kantaakseen?