Hypotyreoosi-info

Etusivu » endokrinologit/Valvira » Miten lääkärien väliset erimielisyydet tulisi ratkaista

Miten lääkärien väliset erimielisyydet tulisi ratkaista

Kirjoittajat

Lopussa lääkäri Leena Furubackan palkittu kirjoitus kollegiaalisuudesta

Case: Kiista kilpirauhasen vajaatoiminnasta

 

Yhteenveto

 

Kun tarkastellaan  juridisesta näkökulmasta sitä, miten lääkäreiden välinen kiista kilpirauhasasioissa on edennyt, voidaan tehdä selkeä havainto: on jätetty käyttämättä erilaisten sääntöjen ja lakien mahdollistamat ja jopa suosittelemat ”pehmeät keinot”. On suoraan turvauduttu ”järeisiin aseisiin” ja ilmeisesti jopa laittomuuksiin.

 

Lääkäriliiton kollegiaalisuusohje ja Liiton tarjoama Luottamusneuvosto on täysin sivuutettu (kohta 1). Valvira on lähtenyt suoraan rajoittamaan lääkärien oikeuksia; ei ole hyödynnetty  lain mahdollistamia lievempiä keinoja, kuten käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen, huomautus (kohta 2).

 

  1. Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeet ja luottamusneuvosto
  • Luottamusneuvosto on Lääkäriliiton sovinto- ja kunniatuomioistuin. Se käsittelee kollegiaalisuutta jäsenten keskuudessa, sekä eettisten ohjeiden että kollegiaalisuus-ohjeiden noudattamista. Luottamusneuvosto voi antaa lausuntoja niistä periaatteellisista kysymyksistä, jotka liittyvät sen toimenkuvaan.

 

  • Kollegiaalisuusohje

Sisällöstä lyhyesti: Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet velvoittavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan.

 

Lääkärin on käyttäydyttävä kollegoitaan kohtaan suvaitsevasti ja osoittaen hyvää tahtoa.  Erimielisyydet voidaan yleensä sopia perehtymällä toisen näkökohtiin. Jos ammattiasioissa syntyy ristiriita, lääkärin tulee pyrkiä selvittämään erimielisyys viiveettä ja suoraan kollegansa kanssa.

Lääkärin tulee potilastyössään hyödyntää ammattikuntansa eri ryhmien osaamista sekä suhtautua heihin tasa-arvoisesti ja kunnioittaen.

 

Ohje löytyy täältä: https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/kollegiaalisuus/

 

Lisätietoja https://www.laakariliitto.fi/liitto/kollegiaalisuus/

 

HUOM. Kilpirauhaseen liittyvissä kiistoissa ei tiettävästi ole lainkaan turvauduttu Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden ja luottamusneuvoston tarjoamiin keinoihin. Sen sijaan on suoraan kanneltu (nimettömänäkin) Valviraan.

 

  1. Valviran käytössä olevat seuraamukset

 

Jos selvityksissä todetaan, että terveydenhuollon ammattihenkilö on toiminut epäasianmukaisesti tai virheellisesti, seuraamuksena voi olla:

 

  • hallinnollinen ohjaus: käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen,
  • huomautus
  • kirjallinen varoitus
  • ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen (esimerkiksi kielto määrätä tiettyjä lääkkeitä, tai oikeus harjoittaa ammattia vain toisen henkilön valvonnassa)
  • ammatinharjoittamisoikeuden poistaminen

 

Tavallisimmin kantelusta seuraa hallinnollista ohjausta. Vain noin joka neljäs kantelu johtaa johonkin seuraamukseen. Kantelun perusteella annetaan erittäin harvoin kirjallisia varoituksia tai rajoitetaan tai poistetaan toimintaoikeuksia. Sen sijaan työnantajan, apteekin tai viranomaisten ilmoitukset johtavat useammin varoituksiin tai toimintaoikeuksien rajoittamiseen tai poistamiseen.

 

Huomautuksesta ja kirjallisesta varoituksesta tehdään merkintä terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin (Terhikki) kymmeneksi vuodeksi. Myös ammatinharjoittamisoikeuden poistamiset tai rajoittamiset merkitään rekisteriin.

 

Lisätietoja: http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/valvonta/ammattihenkiloiden_valvonta/valvonnan_seuraamukset

 

Tiistaina 24.11.2015 luimme uutisen, jonka mukaan Valvira vähentää 35 henkeä vahvuudestaan.

 

Alla Lääkärilehden palkitsema kirjoitus kollegiaalisuudesta. Se on nyt maksumuurin takana.

 

Kollegiaalisin terveisin

Aloitin lääketieteen opintoni Tampereella 1984. Tieni on kulkenut kautta monen erikokoisen terveyskeskuksen, opetustehtävien, työterveyshuollon, sairaalan – niin rivilääkärinä kuin johtotehtävissäkin. Juuri nyt toimin pienellä yksityisvastaanotollamme omalla tavallani, mihinkään koulukuntaan rekisteröitymättä ja avoimin mielin.

Yksi parhaista kollegiaalisuuden kokemuksistani oli ensimmäinen päivä tiedekunnassa. Istuimme suuressa salissa, satakunta keltanokkaa, ja saimme tietoa opiskelusta ja tiedekunnan tavoista. Yksi alkuun auttajistamme, avoterveydenhuollon professori Mauri Isokoski, kertoi, että Tampereella ei kollegoiden kesken ollut tapana teititellä, ja me opiskelijat olimme kollegoita ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kollegiaalisuus on parhaimmillaan aina ollut lämmin asia. Olen nähnyt sen käytännössä jo ennen kandivuosiani, kun kesätyöpaikassani tuolloisessa ”tubitoimistossa” työskennelleet lääkärit ottivat minut siipiensä suojaan ja sain heiltä oppia keuhkokuvien tulkinnassa, kun arkistotyöltäni ennätin. Näin käytännön kollegiaalisuuden ensimmäisessä sairaalatyöpaikassani, jossa harmaapäinen esimieheni lohdutti minua ennen ensimmäistä kiertoani yksin, ”Ei täällä vielä kukaan lääkäri ole kuollut”, ja jossa lähes jokainen seniori auliisti neuvoi eteenpäin. Käytännön kollegiaalisuutta oli myös se, että ensimmäisinä terveyskeskusviikonloppuinani minulle oli järjestetty takapäivystys ns. tyhmiä kysymyksiä varten. Sitä lahjaa, kokeneemman kollegan tukea nuorelle sijaislääkärille, koetin sittemmin antaa eteenpäin, kun toimin pienen terveyskeskuksen johtavana lääkärinä.

Tavallinen kollegiaalisuuden ulkoinen ilmaus lienee se, että kollega ja joskus hänen lapsensakin katsotaan yksityispuolella korvauksetta. Tämä on kaunis tapa, mutta kuitenkin arvostan enemmän tekoina ja asenteina näkyvää arkipäivän kollegiaalisuutta. Sitä tunnetta, joka syntyy aidosta välittämisestä, neuvojen pyytämisestä ja antamisesta, yhteistyöstä – ja suvaitsevaisuudesta.

Jossakin kollegiaalisuuden laitamilla liikkuu myös vääränlainen välittäminen, suojelu. Se, miten alkoholi- tai lääkeongelmainen kollega saa aiheuttaa epävarmuutta työpaikalla vuodesta toiseen. Onnettominta tässä lienee se, ettei kyse ole kollegiaalisuudesta, vaan pelosta. On vaikeata nostaa kissa pöydälle ja ajaa toinen seinää vasten, vaikka se todellisuudessa auttaisi häntä paremmin kuin hyssyttely.

Kolikon kääntöpuolella, sillä huonommin kiillotetulla, onkin sitten täysin päinvastainen kuva. Se, mitä kollegoiden välillä tapahtuu, kun kateus, antipatia, klikkiytyminen ja egon muiden negatiivisten tunnusmerkkien kirjo saavat vallan.

Ensimmäisiä ihmetyksen aiheitani kollegiaalisuuspuheiden jälkeen oli se, kun klinikkavaiheessa saatoin todeta kollegoiden antavan vahvaa kritiikkiä toisistaan – selän takana. Tyypillisin esimerkki oli kunkin klinikan aikana spesialistien ja apulaisopettajien terveyskeskuskollegoihin kohdistama väheksyntä. Terveyskeskuksessa ei osattu mitään, joten yksi ja toinenkin asia ”kuului ehdottomasti erikoissairaanhoitoon”. Terveyskeskukseen päädyttyäni opin näkemään, että kokenut terveyskeskuslääkäri kykeni hoitamaan 90-95 prosenttia käynneistä lähetettä tekemättä.

Toinen idealismin karistaja oli verinen kilpailu kukon paikasta tunkiolla. Kun osastonlääkärin vakansseja täytettiin, oli lopputuloksena kitkaa vähintään kahden samaa virkaa tavoitelleen välillä. Valtaisa määrä loukkaantunutta energiaa käytettiin kollegan arvosteluun. Kandeja ja amanuensseja kohtaan kilpailijat olivat kollegiaalisia, toisiaan kohtaan eivät; nuoret ja kokemattomatkin yritettiin tosin joskus saada valitsemaan puolensa. Vaan ihminen lienee aina vain ihminen, ei sen enempää. Kun kohde on alemmassa asemassa ja kokemattomampi, häntä voi ilolla auttaa. Jos kyseessä on tasavertaisten kollegoiden välinen kilpailutilanne tai erilainen ajattelu- tai työtapa, tulee toisesta uhka ja kollegiaalisuudesta homeista teoriaa, vain juhlapuheissa esiin otettavaksi.

Niinpä viime aikoina, huolimatta hyvistäkin kokemuksistani, olen alkanut epäillä kollegiaalisuuden luonnetta ja olemassaoloa. Kollegoiden kesken esiintyy yhä enemmän sellaista käytöstä, joka saa puheen kollegiaalisuuden teemavuodesta tuntumaan pilkanteolta. Ehkä olisikin paikallaan itse kunkin tutkistella sisimmässään, mikä on kollegiaalisuutta, mikä ei.

Kollegiaalisuutta ei ole kollegan halveksunta, vaikka mielipide-eroja olisikin. Keskustelu ja väittely ovat paikallaan, väheksyntä ja muu kiusaaminen eivät. Joskus jopa Lääkäripäivien luennoilla kuultava joidenkin kollegaryhmien piikittely tai heidän näkemyksensä leimaaminen uskomuslääketieteeksi kertoo enemmänkin puhujan kuin pilkan kohteen kehitystasosta.

Kollegiaalisuutta ei ole turhan työn teettäminen kollegalla, hänen aikansa väärinkäyttö pyytämällä yhä uusia lausuntoja ja sitten hylkäämällä ne, koska ”uutta ei ilmene”, tai jättämällä sairaalalähetteen puolelle lukemiselle ja kehottamalla sitten tekemään ”kiirehtimislähetteen”, vaikka lähettävä lääkäri jo kertaalleen, potilaan tilanteen tuntien, on asian kiireelliseksi arvioinut.

Kollegiaalisuutta eivät ole arvovaltakiistat, erikoisalojen tai erilaisten suuntausten väliset nokittelut, joissa toteutetaan toista osapuolta väheksyvää, hiukan koulumestarimaista argumentointia.

Kollegiaalisuutta eivät, Luoja paratkoon, ole myöskään keskustelufoorumeilla kollegoille (ja kollegoista) heitellyt vähättelevät ja jopa törkeät kommentit. Eivät nimellä, saati nimettöminä. Ne ovat puhdasta pelkuruutta ja vihapuhetta, johon ihminen ei hevillä uskaltaudu kasvotusten, mutta kylläkin verkon suojista. Vihakirjoittelu ja ahdasmielisyys sopivat muutoinkin sangen huonosti yhteen juuri lääkärin ammatin kanssa.

Ja kaikkea muuta kuin kollegiaalisuutta on ilmoituksen tekeminen kollegasta, joka saavuttaa päämäärän potilaidensa hyvinvoinnissa ilmoittajan käytännöstä poikkeavalla tavalla – erityisesti jos potilaat ovat tyytyväisiä ja heidän vointinsa mitä parhain. Kollegiaalisuutta on ottaa yhteyttä ja keskustella asiasta, jolloin molemmat osapuolet voivat selventää joskus hyvinkin erilaisia näkökantojaan, perustella ne ja joko päätyä konsensukseen tai ainakin toistensa työtapojen sietämiseen.

Loppujen lopuksi kollegiaalisuudessa on ehkä kyse vain hyvistä käytöstavoista ja humaanista toisen suvaitsemisesta, kuinka eri tavoin sitten asioita katsommekin. Niistä samoista käytöstavoista, joita soisin meistä jokaisen noudattavan toistemme lisäksi myös muun henkilökunnan ja eritoten potilaiden kohdalla. Lisämausteena kollegana olemisessa on se, että opinnot ja työ sisältävät kuitenkin paljon yhteisiä piirteitä, jolloin meillä pitäisi olla edellytykset ymmärtää toisiamme. Mutta toisaalta – sama koskee muitakin ammatteja. Kollega tietää vähemmälläkin, mistä toinen puhuu. Kunnes sitten törmätään siihen, että jonkun tulipalo on väärin sammutettu.

Mutta silti. Joka kerta tehdessäni lähetettä erikoissairaanhoitoon päätän sen sanaan ”kollegiaalisesti”. Ja joka kerta tarkoitan sitä. Se sisältää luottamuksen osoituksen: emme pääse asiassa eteenpäin, joten pyydän sinun apuasi erikoislääkärinä. Olemme samassa veneessä, sinä ja minä, mutta eri tuhdoilla. Toivon, että luet lähetteeni. Toivon, että kohtelet hyvin potilastani, jonka kohtalosta aivan todella välitän – toivon, ettei hänen tarvitse kuulla olevansa turhaan poliklinikalla tai joutua kritisoiduksi käyttämänsä hoidon vuoksi. Ja toivon, että näet vaivaa antaaksesi minulle asiallista palautetta epikriisin muodossa. Otan kiitollisena vastaan avun ja neuvot myös jatkon suhteen ja palaan asiaan tarvittaessa. Se on kollegiaalisuutta – sitä asiallista käytöstä saman ammatin edustajien kesken.

Ehkäpä kollegiaalisuuden teemavuosi kuitenkin on paikallaan, muistuttamassa.

Kirjoitus tuli kolmannelle sijalle Lääkärilehden kollegiaalisuusvuoden kirjoituskilpailussa.

Leena Furubacka

 

Advertisements

3 kommenttia

  1. ASR sanoo:

    Onko Leena Furubackalla liian kollegiaaliset mielipiteet vaiko liian paljon tyytyväisiä potilaita (http://20.fi/14181)? Vainovirasto Valviran Varoituksen saanut joka tapauksessa

    Tykkää

    • potilas K sanoo:

      Valvira kertoo että tulilinjalla on tapa, jolla T3-monoterapiaa on määrätty ja seurattu. Leena Furubacka sai kuitenkin varoituksen eläinperäisten lääkkeiden määräämisestä. Ja huomautuksen hydrokortisonin määräämisestä tilanteessa, jossa oppikirjojen mukaan lisäkortisonin tarve on kiistaton. Furubacka ei määrää lainkaan T3-monoterapiaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tilastot

  • 134,075 käyntiä
Follow Hypotyreoosi-info on WordPress.com
%d bloggers like this: