Hypotyreoosi-info

Etusivu » 2015

Yearly Archives: 2015

Mainokset

Joululahja potilaille: Norjan uusi hoitosuositus

http://legeforeningen.no/PageFiles/234597/Nasjonal%20veileder%20i%20endokrinologi%201.%20utgave%20%20-%20webversjon%20(1).pdf

Dokumentti on suojattu siten, ettei siitä voi kopioida osia eikä sitä voi tulostaa. Siksi en voi laittaa tänne norjankielisiä sitaatteja. Tällaisen näin muualla:

Standardbehandling ved hypotyreose er levotyroksin i monoterapi. Det kan gis tilleggsbehandling med T3, enten ved at liotyronintabletter legges til levotyroksinbehandlingen eller ved at pasienten tar animalsk thyreoideaekstrakt.

Vajaatoiminnan vakiohoito on tyroksiinimonoterapia. Sen lisäksi voidaan antaa T3-lisä, joko antamalla liotyroniinia tyroksiinin lisäksi tai määräämällä potilaalle eläinperäistä kilpirauhasuutetta.

 

Sivu 27: Mikäli tyroksiinihoidolla esiintyy edelleen vajaatoiminnan oireita, voidaan harkita T3-lisää.

Sivu 28: Vajaatoiminnan vakiohoito on tyroksiinimonoterapia. Sen lisäksi voidaan antaa T3-lisä, joko antamalla liotyroniinia tyroksiinin lisäksi tai määräämällä potilaalle eläinperäistä kilpirauhasuutetta. Eräät potilaat kertovat olonsa huomattavasta paranemisesta yhdistelmähoidolla, kun taas meiltä puuttuu tämän ilmiön tieteellinen perusta. Sen vuoksi yhdistelmähoitoa ei pidä ottaa käyttöön rutiinitoimenpiteenä.

Yhdistelmähoitoa voidaan kokeilla niille potilaille, joiden oireet eivät poistu tyroksiinihoidolla, ja kun muiden autoimmuunisairauksien esiintyminen on tutkimuksin suljettu pois. Mahdollinen synteettinen yhdistelmähoito on toteutettava yhdessä endokrinologin/sisätautilääkärin kanssa.

Bloginpitäjä toivottaa tämän kirjoituksen myötä kaikille lukijoille oikein hyvää ja rentouttavaa Joulun aikaa!

 

 

Mainokset

Erään potilaan kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

KANTELU                                                                    13.12.2015

 

 

Oikeusasiamies

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia

00102 Eduskunta
XXXXXX

s-posti: XXXX

Arvoisa oikeusasiamies,

Otan yhteyttä Teihin kannellakseni Sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valviran toiminnasta liittyen kilpirauhaspotilaiden hoitoon Suomessa. Kuvaan seuraavassa tilannetta, johon minä ja useat muut kilpirauhassairauksia potevat henkilöt ovat joutuneet valvovan viranomaisen toiminnan johdosta ja pyrin nostamaan esiin ne kohdat, jossa mielestäni viranomaisen toiminta on ollut joko moitittavaa tai suoraan lainvastaista.

Valviran päätös ja tilanteesta tiedottaminen

Sain yllättäen marraskuussa 2015 apteekista lääkettä hakiessani kuulla farmaseutilta, että ”potilaalle pyydetään ilmoittamaan, että häntä hoitavan lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhassairauksia on rajoitettu ja tämän tulee etsiä uusi lääkäri ja muuttaa lääkitystään.” Apteekissa ei ollut tietoa perusteista, eikä valitusosoitetta antaa tiedoksi asiakkaalle.  Mielestäni tämä osoittaa viranomaisilta puutteellista toimintaa tiedottaa muutoksista, vrt Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §3-4 sekä kohtuuttoman huonoa asiakaspalvelua. Lisäksi ainakin omalla kohdallani tilanne on johtanut potilaan heitteillejättöön, sillä uuden hoitavan lääkärin löytäminen on Valviran tutkintatoimien johdosta tosiasiallisesti mahdotonta, enkä koe itse voivani vastata hoidostani koska en ole terveydenhuollon ammattilainen, kuten Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä luku 1, §2 edellyttää.

Olen syvästi hämmentynyt siitä, että Valvira on yksipuolisella ilmoituksella päättämässä potilassuhteeni kilpirauhassairauttani hoitaneeseen lääkäriini NN:ään. Koen tulleeni asiasta viranomaisten taholta puutteellisesi informoiduksi, sillä en ole saanut mitään perustelua tälle päätökselle. Mielestäni viranomaisen toiminta ei tässä vastaa Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta, 5 luku, §20:ssä mainittuja periaatteita.

Olen seurannut keskustelua julkisuudessa ja tiedän, että Valvira on väliaikaisesti rajoittanut neljän lääkärin oikeuksia hoitaa potilaiden kilpirauhassairauksia ja että Valvira on hävinnyt hallinto-oikeudessa näiden lääkäreiden nostamia kanteita. Ensimmäinen prosesseista on tällä hetkellä käsittelyssä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Puhun tässä kantelussa kuitenkin vain omasta puolestani ja kuvaan omaa tilannettani, sillä en edusta mitään potilasjärjestöä, lääkäriäni tms.

Sairauteni hoito ja lääkärini esimerkillinen toiminta

Olen 4X-vuotias aktiivisesti työelämässä, vaativassa johtotehtävässä toimiva nainen. Sairastuin reilut viisi vuotta sitten kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ymmärtämättä mistä oli kysymys, hain oireisiini apua endokrinologilta. Oireeni olivat vaikeat: olin jatkuvasti todella väsynyt, palelin, hiukseni lähtivät, kynnet halkeilivat, iho oli kuiva ja painoni nousi pikku hiljaa kymmenellä kilolla, vaikken ollut muuttanut elintapojani vaan liikuin ahkerasti ja söin äärimmäisen terveellisesti ja tiedostaen.  Endokrinologi tarkasti vajaa vuotta aikaisemmin otetut kilpirauhasarvoni, jotka olivat viitteiden rajoissa, eikä hän tämän jälkeen ollut kiinnostunut tutkimaan minua tarkemmin. Hän kysyi napostelenko huomaamattani ja ehdotti minulle, että söisin 600 kilokaloria päivässä siihen saakka kunnes olin tavoitepainossa. Koin tilanteen absurdiksi. Hoidin itseäni hyvin, liikuin ja ruokavalioni oli tarkkaan valittu. Olin aikaisemmin kuluttanut keskimäärin 2 000-2 200 kilokaloria päivässä ja ollut terve. Miksen nyt päässyt tutkimuksiin tai saanut hoitoa?

Toimin tuolloin menestyvänä yrittäjänä, mutta oloni edelleen huonontuessa päätin palata työsuhteeseen, jolloin minun ei yrittäjän tavoin tarvinnut vastata liiketoiminnastani vaan saattaisin tarvittaessa olla palkallisella sairaslomallakin. Siirryin vuoden 2012 alusta erään kansainvälisen konsernin henkilöstöjohtajaksi ja hain apua oireisiini työterveyshuollosta. Onneni oli, että silloinen personal trainerini sattui tietämään LL NN:n osaamisesta kilpirauhassairauksien hoidossa ja pääsin työterveyshuollon kautta hänen potilaakseen. Se pelasti terveyteni ja työurani.

NN on hoitanut minua nyt lähes neljän vuoden ajan vaivojaan säästämättä. Hoidon alkaessa hän teetti laajan kilpirauhaspaneelin sekä teki perusteellisen kliinisen tutkimuksen. Laboratoriotulosten ja muiden tutkimusten perusteella minulle diagnosoitiin Hashimoton tyreoidiitti huhtikuussa 2012. Käynnistimme tyroksiini-lääkityksen hitaasti annosta nostaen ja säännöllisin laboratoriokontrollein. Odotukseni olivat korkealla. Valitettavasti kehoni hylki tyroksiinia ja oloni meni koko ajan kohti huonompaa. Oireeni pahenivat. En jaksanut enää kokonaista työpäivää ilman, että vetäydyin lepäämään. Kognitiiviset taitoni heikentyivät ja ajatteluni hidastui, ääneni laski, kuuloni aleni ja painoni nousi edelleen kymmenen kiloa. Olin menettämässä työkykyäni, kun yhdessä NN:n kanssa päätimme kokeilla lääkityksen vaihtoa.

Aloitin NN:n johdolla marraskuussa 2012 T3 –lääkityksen hitaan nostamisen. Oloni lähti paranemaan eikä T3-hormoni aiheuttanut minulle mitään haittavaikutuksia tai sivuoireita. Matka oli kuitenkin pitkä, sillä selvisi, että kärsin kudostason hypotyreoosista ja matalasta, kroonisesta inflammaatiosta.  NN hoiti minua kuitenkin uupumatta ja poissuljimme yksi kerrallaan erilaisia mahdollisia tulehduksen aiheuttajia. Pyrin myös kuntouttamaan itseäni liikkumalla ja poistamalla ruokavaliostani tulehdusta vauhdittavat aineet. Lopulta yli kolmen vuoden intensiivisen hoitojakson jälkeen, käytyäni 28 kertaa 3,5 vuoden aikana NN:n vastaanotolla tai laboratoriotutkimuksissa, saatoimme yhdessä NN:n kanssa todeta, että hoito oli auttanut ja voin nyt hyvin. Huolellisuuden tai säännöllisen seurannan puutteesta ei siis NN:n hoidon yhteydessä voida puhua. Koko hoitosuhteen aikana en ole saanut T3-lääkityksestä mitään haittavaikutuksia.

Hoidon aikana yritimme kertaalleen toukokuussa 2013 ottaa T3:n rinnalle tyroksiinin eli aloittaa ns. yhdistelmähoidon. Kehoni ei kuitenkaan sietänyt tyroksiinia vaan oireet palasivat jo alhaisella annostasolla, joten palasin T3-monoterapialle. Nyt kun vointini on ollut hyvä, ehdimme NN:n kanssa sopimaan, että pyrin laskemaan T3-annosta alaspäin ja kokeilemaan vielä kerran rinnalla tyroksiinia. Toivon, että tämä onnistuisi, sillä yhdistelmähoito tuntuu olevan poliittisesti korrektimpi kuin endokrinologien tyrmäämä T3-monoterapia.

Olen nyt tilanteesta todella ymmälläni. Minua hoitanut lääkäri, joka kirjaimellisesti auttoi minut takaisin hyvään elämänlaatuun, ja joka periksi antamatta, systemaattisesti ja huolellisesti pyrki löytämään ratkaisut oireisiini, ei voi enää jatkaa hoitoani. NN on vain antamassaan hoidossa minulle ja muille potilailleen noudattanut Hippokrateen valaansa: kuunnellut potilastaan ja pyrkinyt tarjoamaan turvallista hoitoa jatkuvassa seurannassa yhteistyössä potilaan kanssa ja potilaan parhaaksi. Miksi en ole saanut päätöksestä ja sen perusteista tietoa? Kuka nyt ottaa vastuun hoidostani ja sairauteni seurannasta? Mistä löydän lääkärin, joka suostuu hoitamaan minua tarvittaessa edelleen T3-monoterapialla?

Valviran toiminta, sen  lainmukaisuus ja hyvä hallintotapa

Odotan valvovan viranomaisen noudattavan Suomen lakeja ja olen lähettänyt Valviraan kilpirauhasasioita käsittelevälle ryhmäpäällikkö Markus Henrikssonille selvityspyynnön seuraaviin kysymyksiini:

  • Miksi T3-monoterapiaa antavia lääkäreitä ja hoitomuotoa demonisoidaan? Hoito on ollut käytössä maailmassa vuosikymmeniä (mm. J.F. Kennedy, Hillary Clinton) tutkitusti, tarkkaan seuratusti ja turvallisesti. Valviran nettisivustonkin mukaan hoitopäätöksiin saavat vaikuttaa pelkästään lääketieteelliset syyt, ei Käypä hoito -suositusten tai lääkäriyhdistysten masinoimat rajoitteet.
  • Miksi käyttämäni hoitomuoto on huonompi kuin yhdistelmä- tai tyroksiinihoito, kun se kuitenkin on tervehdyttänyt minut ja muita potilaita Suomessa ja ympäri maailmaa? Onko minun ihmisarvoni matalampi siksi, että kehossani T4-hormoni ei ongelmitta käänny aktiiviseksi T3-hormoniksi? Jo Valviran nettisivustonkin mukaan Suomessa terveyspalveluita on annettava siten, ettei ihmisiä aseteta eriarvoiseen asemaan. Tätä edellyttää Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §3.
  • Miksi potilasta ei kuunnella? Onko valvova viranomainen parempi asiantuntija hoitoni suhteen, kun viranomainen apteekin farmaseutin välityksellä kertoo minulle, että lääkitystäni tulee muuttaa? Mielestäni tämä sotii Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §6 tarkoitusta vastaan.
  • Miten Valvira parantaa jatkossa asiakaspalveluaan? Miten lääkitystä käyttävät potilaat saavat perustelut tietoonsa tilanteessa, jossa Valvira rajoittaa lääkärin oikeuksia antaa hoitoa?
  • Minkä juridisen perustelun mukaan potilas ei ole tässä tilanteessa asianosainen eikä näin ollen pääse antamaan lausuntoaan hoitavaa lääkäriään koskevaan prosessiin hallinto-oikeuteen? Eikö juuri potilas ole se, joka tilanteessa kärsii?
  • Kantaako Valvira vastuun siitä, jos terveyteni heikkenee ja menetän työkykyni lääkityksellä joka ei sovi keholleni? T3-monoterapialla ei ole ollut minulle mitään haittavaikutuksia, mutta tyroksiinihoito on toistuvasti huonontanut vointiani merkittävästi. Työnantajalleni olen keskeinen resurssi, jonka työkunto on liiketoimintamme kannalta strategisesti tärkeä. En ole toistaiseksi saanut Valviralta vastauksia kysymyksiini.

Valvira on apteekin kautta saamani viestin perusteella kehottanut minua etsimään uuden hoitavan lääkärin ja vaihtamaan lääkitystä. Suomen valtion perustuslain §19 mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lisäksi potilaan itsemääräämisoikeus on sosiaali- ja terveydenhuollon johtava periaate. Potilaslain mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Näin ollen potilaalla on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon mukaan lukien lääkäriä tai lääkitystä koskevat valinnat kuten Laki potilaan asemasta ja oikeuksista luku 2, §6 toteaa. On vaikea ymmärtää Valviran kannanottoa tästä näkökulmasta.

Ensisijaisesti odotan, että saan jatkossakin hoitoa kilpirauhassairauteeni LL NN:ltä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, odotan saavani valvovan viranomaisen edustajalta perustelut sille, miksi NN ei enää voi toimia lääkärinäni. Odotan, että asiassa noudatetaan Lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta luku 3, §11.  Edelleen odotan, että viranomaiset, siinä tapauksessa osoittavat minulle sellaisen uuden hoitavan lääkärin, joka suostuu antamaan minulle tarvitsemaani hoitoa ja määräämään T3-lääkityksen, siten kuin Terveydenhuoltolaki luku 6 hoitoon pääsystä edellyttää.

Valviran toiminnan tosiasialliset vaikutukset, potilaan asema ja oikeusasiamiehen rooli

Olen huolissani potilaiden asemasta nykyisessä tilanteessa. Ymmärtääkseni kyseessä on lääkärien välinen oppiriita, jossa endokrinologit ja sisätautilääkärit ovat ilmiantaneet muita, kuten funktionaalisia lääkäreitä, potilaiden hoidosta perustuen omaan käsitykseensä kilpirauhassairauksien oikeasta hoidosta. Suomen Endokrinologiyhdistys ilmaisee selkeästi oman kantansa oikeana pitämäänsä lääkitykseen.  Yhdistyksen 5.11.2014 julkaiseman hoitosuosituksen mukaan ”eläinperäisiä kilpirauhasuutteita sisältäviä valmisteita ei suositella hypotyreoosin hoitoon eikä synteettistä trijodityroniinia (T3) pidä yksinään käyttää hypotyreoosin hoitoon”.

Valviran 1.9.2014 antaman tiedotteen mukaan kyseessä ei ole koulukuntariita. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Valvira yksipuolisesti kohdentaa tutkintansa juuri T3- tai eläinperäistä kilpirauhaslääkitystä määränneisiin lääkäreihin, ei tyroksiinilla potilaitaan hoitaviin lääkäreihin. Suomessa on yli 20 000 työikäistä lääkäriä. Valviran tietojen mukaan näistä noin 100 henkilöä on määrännyt T3- tai eläinperäistä kilpirauhaslääkitystä. Tutkinnan alla näistä lääkitystä määränneistä lääkäreistä on noin kymmenen. Voidaan siis selkeästi todeta Valviran kohdentavan tutkimuksensa yksipuolisesti.

Kohdentamalla tutkimuksensa yksipuolisesti Valvira seuraa endokrinologien hoitosuositusta ja näin toiminnallaan käytännössä tunnustaa, että kyseessä on oppiriita, jossa se itse on ottanut endokrinologien puolen.

Valviran tehtävä on hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta- ja lupa-asioita, ei ottaa toiminnallaan kantaa lääketieteelliseen hoitoon ja lääkityksen valintaan. Vaikka Valvira kieltää ottaneensa kantaa lääkitykseen, on Valvira kohdentamalla tutkintansa ja sanktionsa tätä lääkettä määränneisiin lääkäreihin, tosiasiassa ottanut kantaa lääkitykseen.

Valvira toteaa, että hoitavan lääkärin tulee ohjata potilas hoitoon toiselle lääkärille, joka sitten vastaa lääkityksestä, hoidosta ja seurannasta. Valitettavasti tämä ei arjessa toteudu, sillä Valviran valikoiva toiminta näyttäytyy ajojahdilta niitä lääkäreitä kohtaan, jotka ovat määränneet T3- tai eläinperäistä kilpirauhashormonia. Se että Valvira on toiminut näin, on tämä johtanut lääkäreiden keskuudessa epävarmuuteen määrätä tätä lääkitystä. Tästä johtuen yksittäisen potilaan on käytännössä mahdotonta löytää lääkäriä, joka suostuu hoitamaan häntä tällä lääkityksellä. Näin ollen Valvira itse toiminnallaan heikentää potilasturvallisuutta. Tilanteessa kärsimään joutuvat potilaat, joiden hoito katkeaa ja/tai joiden lääkitystä pyritään yksipuolisesti muuttamaan muutoin kuin lääketieteellisin perustein.

Suomessa myytävät lääkkeet ovat turvallisia. Lääketurvallisuus kuuluu Fimean toimivaltaan, mutta toisin kuin Valvira, Fimea ei ole ottanut kantaa T3-hormonin käyttöön. Fimea tietää, että lääke on ollut käytössä vuosikymmeniä turvallisesti ja ilman raportoituja haittavaikutuksia.  Julkisuudessa Fimea on todennut, että T3 on elimistön oma hormoni ja että mikä tahansa lääke väärin annosteltuna on elimistölle myrkkyä.

Mielestäni Valvira toiminnallaan ottaa vähintäänkin välillisesti kantaa asiaan, joka ei kuulu sen toimivaltaan. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa potilaat käytännössä tulevat Valviran toiminnan johdosta kohdelluksi eriarvoisesti mahdollisuudessaan saada hoitoa ja sellaista lääkitystä, joka sopii heidän keholleen. Edelleen katson, että Valviran toiminta on puolueellista ja se johtaa siihen, että kaltaisteni potilaat tulevat viranomaisen toiminnan vuoksi syrjityiksi ja heidän ihmisoikeutensa loukatuiksi.

Toivon, että oikeusasiamies tutkii kanteluni, toteaa Valviran toiminnan rikkovan Suomen lakeja ja hyvää hallintokäytäntöä sekä osaltaan ratkaisee tilanteeseen sopivat jatkotoimenpiteet.  En ole itse ajanut asiaa tuomioistuimen kautta, mutta tiedän, että Valvira on haastanut lääkärini asiasta hallinto-oikeuteen.

Helsingissä 13. päivänä joulukuuta 2015

XXX

VTM, VP HR

 

 

Kommentti: Yleensä lääkärit ovat haastaneet Valviran eri hallinto-oikeuksiin.

Kommentti: ”potilaalle pyydetään ilmoittamaan, että häntä hoitavan lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhassairauksia on rajoitettu ja tämän tulee etsiä uusi lääkäri ja muuttaa lääkitystään”.  Valvira on toistuvasti ilmoittanut, ettei sillä ole mandaattia puuttua ihmisten lääkitykseen. Mitä tämä on, ellei puuttumista yksittäisen potilaan lääkitykseen?

Miten lääkärien väliset erimielisyydet tulisi ratkaista

Lopussa lääkäri Leena Furubackan palkittu kirjoitus kollegiaalisuudesta

Case: Kiista kilpirauhasen vajaatoiminnasta

 

Yhteenveto

 

Kun tarkastellaan  juridisesta näkökulmasta sitä, miten lääkäreiden välinen kiista kilpirauhasasioissa on edennyt, voidaan tehdä selkeä havainto: on jätetty käyttämättä erilaisten sääntöjen ja lakien mahdollistamat ja jopa suosittelemat ”pehmeät keinot”. On suoraan turvauduttu ”järeisiin aseisiin” ja ilmeisesti jopa laittomuuksiin.

 

Lääkäriliiton kollegiaalisuusohje ja Liiton tarjoama Luottamusneuvosto on täysin sivuutettu (kohta 1). Valvira on lähtenyt suoraan rajoittamaan lääkärien oikeuksia; ei ole hyödynnetty  lain mahdollistamia lievempiä keinoja, kuten käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen, huomautus (kohta 2).

 

  1. Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeet ja luottamusneuvosto
  • Luottamusneuvosto on Lääkäriliiton sovinto- ja kunniatuomioistuin. Se käsittelee kollegiaalisuutta jäsenten keskuudessa, sekä eettisten ohjeiden että kollegiaalisuus-ohjeiden noudattamista. Luottamusneuvosto voi antaa lausuntoja niistä periaatteellisista kysymyksistä, jotka liittyvät sen toimenkuvaan.

 

  • Kollegiaalisuusohje

Sisällöstä lyhyesti: Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet velvoittavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan.

 

Lääkärin on käyttäydyttävä kollegoitaan kohtaan suvaitsevasti ja osoittaen hyvää tahtoa.  Erimielisyydet voidaan yleensä sopia perehtymällä toisen näkökohtiin. Jos ammattiasioissa syntyy ristiriita, lääkärin tulee pyrkiä selvittämään erimielisyys viiveettä ja suoraan kollegansa kanssa.

Lääkärin tulee potilastyössään hyödyntää ammattikuntansa eri ryhmien osaamista sekä suhtautua heihin tasa-arvoisesti ja kunnioittaen.

 

Ohje löytyy täältä: https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/kollegiaalisuus/

 

Lisätietoja https://www.laakariliitto.fi/liitto/kollegiaalisuus/

 

HUOM. Kilpirauhaseen liittyvissä kiistoissa ei tiettävästi ole lainkaan turvauduttu Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden ja luottamusneuvoston tarjoamiin keinoihin. Sen sijaan on suoraan kanneltu (nimettömänäkin) Valviraan.

 

  1. Valviran käytössä olevat seuraamukset

 

Jos selvityksissä todetaan, että terveydenhuollon ammattihenkilö on toiminut epäasianmukaisesti tai virheellisesti, seuraamuksena voi olla:

 

  • hallinnollinen ohjaus: käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen,
  • huomautus
  • kirjallinen varoitus
  • ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen (esimerkiksi kielto määrätä tiettyjä lääkkeitä, tai oikeus harjoittaa ammattia vain toisen henkilön valvonnassa)
  • ammatinharjoittamisoikeuden poistaminen

 

Tavallisimmin kantelusta seuraa hallinnollista ohjausta. Vain noin joka neljäs kantelu johtaa johonkin seuraamukseen. Kantelun perusteella annetaan erittäin harvoin kirjallisia varoituksia tai rajoitetaan tai poistetaan toimintaoikeuksia. Sen sijaan työnantajan, apteekin tai viranomaisten ilmoitukset johtavat useammin varoituksiin tai toimintaoikeuksien rajoittamiseen tai poistamiseen.

 

Huomautuksesta ja kirjallisesta varoituksesta tehdään merkintä terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin (Terhikki) kymmeneksi vuodeksi. Myös ammatinharjoittamisoikeuden poistamiset tai rajoittamiset merkitään rekisteriin.

 

Lisätietoja: http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/valvonta/ammattihenkiloiden_valvonta/valvonnan_seuraamukset

 

Tiistaina 24.11.2015 luimme uutisen, jonka mukaan Valvira vähentää 35 henkeä vahvuudestaan.

 

Alla Lääkärilehden palkitsema kirjoitus kollegiaalisuudesta. Se on nyt maksumuurin takana.

 

Kollegiaalisin terveisin

Aloitin lääketieteen opintoni Tampereella 1984. Tieni on kulkenut kautta monen erikokoisen terveyskeskuksen, opetustehtävien, työterveyshuollon, sairaalan – niin rivilääkärinä kuin johtotehtävissäkin. Juuri nyt toimin pienellä yksityisvastaanotollamme omalla tavallani, mihinkään koulukuntaan rekisteröitymättä ja avoimin mielin.

Yksi parhaista kollegiaalisuuden kokemuksistani oli ensimmäinen päivä tiedekunnassa. Istuimme suuressa salissa, satakunta keltanokkaa, ja saimme tietoa opiskelusta ja tiedekunnan tavoista. Yksi alkuun auttajistamme, avoterveydenhuollon professori Mauri Isokoski, kertoi, että Tampereella ei kollegoiden kesken ollut tapana teititellä, ja me opiskelijat olimme kollegoita ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kollegiaalisuus on parhaimmillaan aina ollut lämmin asia. Olen nähnyt sen käytännössä jo ennen kandivuosiani, kun kesätyöpaikassani tuolloisessa ”tubitoimistossa” työskennelleet lääkärit ottivat minut siipiensä suojaan ja sain heiltä oppia keuhkokuvien tulkinnassa, kun arkistotyöltäni ennätin. Näin käytännön kollegiaalisuuden ensimmäisessä sairaalatyöpaikassani, jossa harmaapäinen esimieheni lohdutti minua ennen ensimmäistä kiertoani yksin, ”Ei täällä vielä kukaan lääkäri ole kuollut”, ja jossa lähes jokainen seniori auliisti neuvoi eteenpäin. Käytännön kollegiaalisuutta oli myös se, että ensimmäisinä terveyskeskusviikonloppuinani minulle oli järjestetty takapäivystys ns. tyhmiä kysymyksiä varten. Sitä lahjaa, kokeneemman kollegan tukea nuorelle sijaislääkärille, koetin sittemmin antaa eteenpäin, kun toimin pienen terveyskeskuksen johtavana lääkärinä.

Tavallinen kollegiaalisuuden ulkoinen ilmaus lienee se, että kollega ja joskus hänen lapsensakin katsotaan yksityispuolella korvauksetta. Tämä on kaunis tapa, mutta kuitenkin arvostan enemmän tekoina ja asenteina näkyvää arkipäivän kollegiaalisuutta. Sitä tunnetta, joka syntyy aidosta välittämisestä, neuvojen pyytämisestä ja antamisesta, yhteistyöstä – ja suvaitsevaisuudesta.

Jossakin kollegiaalisuuden laitamilla liikkuu myös vääränlainen välittäminen, suojelu. Se, miten alkoholi- tai lääkeongelmainen kollega saa aiheuttaa epävarmuutta työpaikalla vuodesta toiseen. Onnettominta tässä lienee se, ettei kyse ole kollegiaalisuudesta, vaan pelosta. On vaikeata nostaa kissa pöydälle ja ajaa toinen seinää vasten, vaikka se todellisuudessa auttaisi häntä paremmin kuin hyssyttely.

Kolikon kääntöpuolella, sillä huonommin kiillotetulla, onkin sitten täysin päinvastainen kuva. Se, mitä kollegoiden välillä tapahtuu, kun kateus, antipatia, klikkiytyminen ja egon muiden negatiivisten tunnusmerkkien kirjo saavat vallan.

Ensimmäisiä ihmetyksen aiheitani kollegiaalisuuspuheiden jälkeen oli se, kun klinikkavaiheessa saatoin todeta kollegoiden antavan vahvaa kritiikkiä toisistaan – selän takana. Tyypillisin esimerkki oli kunkin klinikan aikana spesialistien ja apulaisopettajien terveyskeskuskollegoihin kohdistama väheksyntä. Terveyskeskuksessa ei osattu mitään, joten yksi ja toinenkin asia ”kuului ehdottomasti erikoissairaanhoitoon”. Terveyskeskukseen päädyttyäni opin näkemään, että kokenut terveyskeskuslääkäri kykeni hoitamaan 90-95 prosenttia käynneistä lähetettä tekemättä.

Toinen idealismin karistaja oli verinen kilpailu kukon paikasta tunkiolla. Kun osastonlääkärin vakansseja täytettiin, oli lopputuloksena kitkaa vähintään kahden samaa virkaa tavoitelleen välillä. Valtaisa määrä loukkaantunutta energiaa käytettiin kollegan arvosteluun. Kandeja ja amanuensseja kohtaan kilpailijat olivat kollegiaalisia, toisiaan kohtaan eivät; nuoret ja kokemattomatkin yritettiin tosin joskus saada valitsemaan puolensa. Vaan ihminen lienee aina vain ihminen, ei sen enempää. Kun kohde on alemmassa asemassa ja kokemattomampi, häntä voi ilolla auttaa. Jos kyseessä on tasavertaisten kollegoiden välinen kilpailutilanne tai erilainen ajattelu- tai työtapa, tulee toisesta uhka ja kollegiaalisuudesta homeista teoriaa, vain juhlapuheissa esiin otettavaksi.

Niinpä viime aikoina, huolimatta hyvistäkin kokemuksistani, olen alkanut epäillä kollegiaalisuuden luonnetta ja olemassaoloa. Kollegoiden kesken esiintyy yhä enemmän sellaista käytöstä, joka saa puheen kollegiaalisuuden teemavuodesta tuntumaan pilkanteolta. Ehkä olisikin paikallaan itse kunkin tutkistella sisimmässään, mikä on kollegiaalisuutta, mikä ei.

Kollegiaalisuutta ei ole kollegan halveksunta, vaikka mielipide-eroja olisikin. Keskustelu ja väittely ovat paikallaan, väheksyntä ja muu kiusaaminen eivät. Joskus jopa Lääkäripäivien luennoilla kuultava joidenkin kollegaryhmien piikittely tai heidän näkemyksensä leimaaminen uskomuslääketieteeksi kertoo enemmänkin puhujan kuin pilkan kohteen kehitystasosta.

Kollegiaalisuutta ei ole turhan työn teettäminen kollegalla, hänen aikansa väärinkäyttö pyytämällä yhä uusia lausuntoja ja sitten hylkäämällä ne, koska ”uutta ei ilmene”, tai jättämällä sairaalalähetteen puolelle lukemiselle ja kehottamalla sitten tekemään ”kiirehtimislähetteen”, vaikka lähettävä lääkäri jo kertaalleen, potilaan tilanteen tuntien, on asian kiireelliseksi arvioinut.

Kollegiaalisuutta eivät ole arvovaltakiistat, erikoisalojen tai erilaisten suuntausten väliset nokittelut, joissa toteutetaan toista osapuolta väheksyvää, hiukan koulumestarimaista argumentointia.

Kollegiaalisuutta eivät, Luoja paratkoon, ole myöskään keskustelufoorumeilla kollegoille (ja kollegoista) heitellyt vähättelevät ja jopa törkeät kommentit. Eivät nimellä, saati nimettöminä. Ne ovat puhdasta pelkuruutta ja vihapuhetta, johon ihminen ei hevillä uskaltaudu kasvotusten, mutta kylläkin verkon suojista. Vihakirjoittelu ja ahdasmielisyys sopivat muutoinkin sangen huonosti yhteen juuri lääkärin ammatin kanssa.

Ja kaikkea muuta kuin kollegiaalisuutta on ilmoituksen tekeminen kollegasta, joka saavuttaa päämäärän potilaidensa hyvinvoinnissa ilmoittajan käytännöstä poikkeavalla tavalla – erityisesti jos potilaat ovat tyytyväisiä ja heidän vointinsa mitä parhain. Kollegiaalisuutta on ottaa yhteyttä ja keskustella asiasta, jolloin molemmat osapuolet voivat selventää joskus hyvinkin erilaisia näkökantojaan, perustella ne ja joko päätyä konsensukseen tai ainakin toistensa työtapojen sietämiseen.

Loppujen lopuksi kollegiaalisuudessa on ehkä kyse vain hyvistä käytöstavoista ja humaanista toisen suvaitsemisesta, kuinka eri tavoin sitten asioita katsommekin. Niistä samoista käytöstavoista, joita soisin meistä jokaisen noudattavan toistemme lisäksi myös muun henkilökunnan ja eritoten potilaiden kohdalla. Lisämausteena kollegana olemisessa on se, että opinnot ja työ sisältävät kuitenkin paljon yhteisiä piirteitä, jolloin meillä pitäisi olla edellytykset ymmärtää toisiamme. Mutta toisaalta – sama koskee muitakin ammatteja. Kollega tietää vähemmälläkin, mistä toinen puhuu. Kunnes sitten törmätään siihen, että jonkun tulipalo on väärin sammutettu.

Mutta silti. Joka kerta tehdessäni lähetettä erikoissairaanhoitoon päätän sen sanaan ”kollegiaalisesti”. Ja joka kerta tarkoitan sitä. Se sisältää luottamuksen osoituksen: emme pääse asiassa eteenpäin, joten pyydän sinun apuasi erikoislääkärinä. Olemme samassa veneessä, sinä ja minä, mutta eri tuhdoilla. Toivon, että luet lähetteeni. Toivon, että kohtelet hyvin potilastani, jonka kohtalosta aivan todella välitän – toivon, ettei hänen tarvitse kuulla olevansa turhaan poliklinikalla tai joutua kritisoiduksi käyttämänsä hoidon vuoksi. Ja toivon, että näet vaivaa antaaksesi minulle asiallista palautetta epikriisin muodossa. Otan kiitollisena vastaan avun ja neuvot myös jatkon suhteen ja palaan asiaan tarvittaessa. Se on kollegiaalisuutta – sitä asiallista käytöstä saman ammatin edustajien kesken.

Ehkäpä kollegiaalisuuden teemavuosi kuitenkin on paikallaan, muistuttamassa.

Kirjoitus tuli kolmannelle sijalle Lääkärilehden kollegiaalisuusvuoden kirjoituskilpailussa.

Leena Furubacka

 

Ilman lääkäriä jääneen potilaan hätähuuto usealle viranomaiselle

Potilas lähetti viestinsä usealle eri viranomaiselle:
Tiedän avunhuutoni kaikuvan kuuroille korville, mutta aion yrittää silti. Minun kilpirauhastarinani alkoi vuonna 2011. Kuntoni huononi ja jopa työkykyni alkoi olla vaarassa. Työterveyshuoltoni ei piitannut, vaikka arvoni olivat jo viitearvojen ulkopuolella ja päädyinkin hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Työkaverini suosituksesta löysin lääkärin, joka vihdoin otti minut tosissaan. Kilpirauhasarvojeni lisäksi hän tutkitutti muitakin mahdollisia vaihtoehtoja ja tuolloin löytyi myös todella huono rautatilanne ja alhainen b-vitamiini. Kilpirauhasen vajaatoimintaan aloitettiin Thyroxin hoito. Sitä yritettiin saada tasapainoon lähes kolme vuotta. Lopulta toiveestani päädyttiin rinnalle kokeilemaan Liothyroniinia. Yhdistelmähoito saatiin toimimaan ja koen sen ansiosta saaneeni elämäni takaisin. Siitä seurasi myös vihdoin sellainen tilanne, että tulin raskaaksi. Niin kuin ennen raskauttakin, tunsin kokoajan olevani hyvässä seurannassa. Jopa lääkärini ollessa kesälomalla, hän kommentoi laboratorio-arvojani sähköpostitse ja neuvoi tarpeen mukaan. Minulla on koko hoitosuhteen ajan ollut myös lääkärini henkilökohtainen puhelinnumero, josta hänet tavoittaisi jos tulisi jotain äkillisiä ongelmia. Kuinkahan moni muu lääkäri on valmis omistautumaan potilailleen näin uskollisesti?
Nythän tilanne on se, että kun Valvira on rajoittanut lääkärini oikeutta hoitaa kilpirauhaspotilaita, minulla ei ole ollenkaan voimassa olevaa hoitosuhdetta. Olen raskaana viikolla 27 ja olen todella huolissani loppuraskaudesta ja tulevan lapseni hyvinvoinnista. Eikö tämä ole pahin mahdollinen esimerkki potilasturvallisuuden vaarantamisesta? Valvira on tiedotteessaan http://www.valvira.fi/…/kilpirauhaspotilaiden-hoidoss…/14444 ollut huolissanne potilaiden huonosta seuraamisesta ja vajavaisesta tutkimuksesta. Mikähän tilanne on nyt? Kun nämä potilaat eivät tiedä minne hakeutua hoitoon ja pahimmillaan yrittävät pärjätä lääkkeineen omillaan ilman seurantaa? Tiedotteessa tuodaan myös julki, että Suomessa on 20000 lääkäriä, kenellä on lupa lääkkeitä määrätä. Minulla ei ole varaa, eikä voimia lähteä sokkona etsimään uutta lääkäriä. Minulla ei myöskään ole tiedossa, ketkä näistä lääkäreistä omaa tarpeeksi ammattitaitoa hoitaakseen vajaatoimintaa yhdistelmähoidolla. Teillähän se tieto ilmeisesti on? Te olette meidät jättäneet ilman hoitoa. Onko teillä mitään vastuuta potilasturvallisuudesta jonka perään kuulutatte?
Olen itsekin törmännyt lääkäreihin, jotka tuomitsevat minut lääkitykseni perusteella. Kohtelu on ollut ajoittain jopa täysin asiatonta. Mielummin pyrin pärjäämään itsekseni, kuin päädyn lääkärin vastaanotolle, josta poistun jälleen itku kurkussa. Pahimmillaan minua yritetään painostaa vaihtamaan lääkitystäni. Oloni on koko raskauden ajan ollut tasainen ja hyvä, enkä missään nimessä ole valmis tekemään mitään isoja muutoksia elämääni ja mahdollisesti vaarantamaan sillä itseni ja lapseni hyvinvointia.

 

STM:n virkamies vastasi:

Parhaat kiitokset sosiaali- ja terveysministeriöön lähettämästänne sähköpostista ja sen mukana olleesta selvityksestä kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon. On valitettavaa kuulla, että Teillä on ongelmia hoitonne toteuttamisessa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleinen sairaus ja arvioidaan, että noin 2 % naisista ja 0,1 % miehistä sairastaa sitä. Esiintyvyys nousee iän myötä. Lievän monen lääkärin mielestä merkityksettömän vajaatoiminnan esiintyvyys väestössä lienee suurempi eli jopa 3–18 % ja yli 60-vuotiailla naisilla se voi olla 20 % ja miehillä 5 %. Puhutaan siis aika tavallisesta tilanteesta.

Koska kilpirauhashormonin puutteen oireet ovat hyvin moninaisia ja vaikeaselkoisia, diagnostiikka on perustunut laboratoriokokeisiin. Nekään eivät ole ongelmattomia. Kilpirauhashormonit ovat keskeisiä muun muassa kehityksen ja toiminnan kannalta. Tämän takia oireiden määrittely ja hoitojen valinta ei aina ole selväpiirteistä.

Suomen lääketieteellisissä julkaisussa, muun muassa Suomen Lääkärilehdessä, on viime aikoina paljon kirjoitettu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta. On toivottavaa, että ammattilaisten kirjoittamat artikkelit ja asiassa käyty keskustelu johtavat parempaan hoidon laatuun tässä sairaudessa. Valvira ei ole halunnut kieltää esimerkiksi T3 lääkkeen tai vastaavien lääkkeiden käyttöä, eikä sillä ole toimivaltaakaan tehdä niin, koska lääkkeiden myyntilupa-asiat kuuluvat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle, Fimealle. Valvira ei myöskään puutu kilpirauhaspotilaita hoitavien lääkäreiden toimintaan, jos sillä ei ole syytä epäillä potilasturvallisuuden vaarantuvan hoidossa.

Toivon, että löydätte terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka voivat Teitä auttaa. Monesti omalla terveysasemalla ja omassa neuvolassanne pystytään puuttumaan käytännön tason ongelmiin parhaiten.

Kommentit:
Miten virkamiehen vastaus auttaa potilasta löytämään itselleen osaavan lääkärin? Miten ministeriö ottaa vastuun tilanteesta, johon sen alainen, ei kenenkään valvoma laitos Valvira, on potilaalle aiheuttanut? Montako vastaavassa tilanteessa olevaa potilasta löytyy maastamme?
Sitäpaitsi Kelan tilastojen mukaan pelkästään tyroksiinin käyttäjiä oli maassamme vuonna 2014 302 000 ja Fimean tilastojen mukaan yli 4 000 käytti muita kilpirauhaslääkkeitä. 306 000 käyttäjää vastaa noin 6 % väestöstä. Käyttääkö siis yli neljännesmiljoona potilasta tyroksiinia väärin perustein?
Sikiön kilpirauhashormonien puute raskausaikana voi johtaa vakaviin kehityshäiriöihin. Ottaako ministeriö ja Valvira niistä vastuun kantaakseen?

Ruotsin uusi eduskunta-aloite kilpirauhassairauksien hoitosuosituksen laatimiseksi

Kolme sosiaalidemokraattien kansanedustajaa on laatinut tämän aloitteen.

 

http://www.riksdagen.se/sv/Dokument-Lagar/Forslag/Motioner/Behovet-av-nya-riktlinjer-for-_H3021401/

 

Aloite 2015/16:1401

Uusien suositusten tarve kilpirauhassairauksien ja autoimmuuniprosesseista johtuvien, samankaltaisia oireita aiheuttavien sairaustilojen hoitamiseksi

 

 

Aloite eduskunnalle
2015/16:1401
tekijä Ingela Nylund Watz ym. (S)

 

Ehdotus päätöslauselmaksi

  1. Eduskunta tukee aloitetta Uusien suositusten tarve kilpirauhassairauksien ja autoimmuuniprosesseista johtuvien, samankaltaisia oireita aiheuttavien sairaustilojen hoitamiseksi, ja ilmoittaa tästä hallitukselle.

Perustelu

Kilpirauhassairauksiin sairastuu vuosittain erittäin suuri määrä ihmisiä Ruotsissa. Näistä suurin osa on työikäisiä naisia. Hidas aineenvaihdunta, kilpirauhasen vajaatoiminta, on suuri kansansairaus jota nykyisin hoidetaan levotyroksiinilla. Lääkelaitoksen mukaan tällä hetkellä yli 440 000 henkilöä sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Näistä noin 3 700 käyttää täydentävää hoitoa Liothyronin-lääkkeellä. Diagnoosin saaminen kestää usein erittäin kauan, aika on potilaalle vaikea ja raskas, ja monet sairastuneet kertovat esimerkiksi vuosien jaksamattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä, uniongelmista, painon noususta ja kivuista. Taudin kuva muistuttaa lisäksi muiden autoimmuunisairauksien oireistoa, mikä voi johtaa väärään hoitoon, huonoon elämänlaatuun ja suureen kärsimykseen. Liian monet väärän diagnoosin saaneet ja saavat hoidetaan esimerkiksi mielenterveys- ja masennuspotilaina masennuslääkkeillä.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan nykyiset hoitomenetelmät ovat peräisin 1960-luvulta, ja useimmin määrätään levotyroksiinilääkitys. Uudet tiedot osoittavat kuitenkin, ettei tämä hoito toimi kaikilla potilailla, ja että muut saatavilla olevat lääkkeet, Liothyronin ja kuivattu kilpirauhasuute, antavat paremman hoitovasteen. Erittäin harvalla ruotsalaispotilaalla on mahdollisuus saada näitä, kun ne ovat paremmin saatavilla ulkomailla. Tieto näistä muista hoitomenetelmistä Ruotsin sairaanhoidon piirissä on vähäistä ja sitä tulee parantaa. Myös muiden, samankaltaisia oireita kuin kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttavien muiden sairaustilojen tuntemusta on parannettava, jotta voitaisiin välttää väärää hoitoa. On kohtuutonta että monet, etupäässä naiset, pakotetaan vuosikausien lohduttomiin hoitokontakteihin, koska tieto ja hoitomenetelmät eivät kehity.

Kilpirauhassairaudet ja saman oirekuvan kuin kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttavat muut sairaudet ovat erittäin yleisiä, ja niistä kärsivät erityisesti naiset. Hoitotapa on peräisin 1960-luvulta. Sen vuoksi näille sairauksille on erittäin perusteltua laatia uudet hoitosuositukset. Uudet tiedot ja tutkimukset ovat saatavilla tämän työn perustaksi. Eduskunnan tulee antaa tämä tiedoksi hallitukselle mielipiteenään.

 

Ingela Nylund Watz (S)  
Yilmaz Kerimo (S) Azadeh Rojhan Gustafsson (S)

 

 

75000 katselua täynnä

75000 tuli täyteen.

75000 tuli täyteen.

Skotit tutkivat: T3 on turvallinen pitkäaikaiskäytössä

 

Safety review of liothyronine use: a 20 year observational follow up study

Enrique Soto-Pedre & Graham Leese
DOI:10.1530/endoabs.38.OC5.6  http://www.endocrine-abstracts.org/ea/0038/ea0038OC5.6.htm

Eräät potilaat käyttävät liotyroniinia (T3) vaihtoehtona tyroksiinille (T4). Eri tutkimukset ovat tarkastelleet mahdollisia hyötyjä, mutta on olemassa vain vähän tietoa T3:n turvallisuudesta verrattuna tyroksiiniin. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan Taysiden alueen kaikki kilpirauhashormonikorvaushoitoa saaneet potilaat vuosilta 1993 – 2014 (n = 34 355, yhteensä 319 500 potilasvuotta). Kaikkiaan 33 955 potilasta sai pelkkää tyroksiinia, 327 sai liotyroniinia yhdistettynä tyroksiiniin ja 73 oli T3-monoterapialla (yhteensä 400 T3-käyttäjää). Käyttämällä potilaskohtaisia tunnistenumeroita voitiin yhdistää tiedot laboratoriokokeista, lääkemääräyksistä, sairaalakäynneistä, radiojodihoidosta ja väestörekisteristä.

Liotyroniinin aloittaneet potilaat olivat nuorempia (48 vs 59 v. P<0,001), mutta sukupuolijakaumassa ei ollut eroa (85 % naisia vs. 82 %). Heillä oli hoidon alussa suurempi todennäköisyys olla entisiä kilpirauhassyöpäpotilaita, heillä oli ollut liikatoimintaa, ja heitä oli hoidettu psykoosi- tai masennuslääkkeillä. Heillä oli pienempi todennäköisyys sairastaa sydän- ja verisuonisairauksia eikä heitä ollut hoidettu statiineilla.

Keskimääräinen seuranta-aika oli 9,3 vuotta (+/- 5,6 v). Sen jälkeen raportoitiin suhteelliset riskitekijät (HR)  kun oli korjattu iän, sukupuolen, alkutilanteen TSH:n, kilpirauhaslääkemääräysten, ja kilpirauhassyövän tai liikatoiminnan aiheuttamat vaikutukset.

T3-monoterapiassa riski ei ollut kohonnut kuoleman, luunmurtumien, eteisvärinän tai sydänsairauden kohdalla. Heidän kohdallaan mielenterveysongelmien riski oli koholla (HR 3,27; 1,02 – 10,52).

Yhdistelmäterapialla ei ollut kohonnutta riskiä edes mielenterveysongelmille. Heillä esiintyi enemmän psyykoosilääkkeiden käyttöä (HR 2,26; 1,64 – 3,11).

 

 

Pitkäaikainen T3-monoterapian käyttö korkean verenpaineen hoidossa parantaa sydänterveyttä

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26254335  doi: 10.1152/ajpheart.00431.2015

http://www.news-medical.net/news/20151014/Thyroid-hormone-treatment-improves-cardiac-health-in-female-rats-with-high-blood-pressure.aspx

Eläinkokeet ovat osoittaneet että korkea verenpaine johtaa sydänkudoksen hypotyreoosiin (kilpirauhashormonien puutteeseen), tilaan joka itsessään voi johtaa sydämen vajaatoimintaan. Tutkimusryhmä on aiemmin osoittanut, että lyhytaikainen kilpirauhashormonihoito sydämen vajaatoiminnassa on eduksi. Tämä tutkimus testasi hypoteesia, jonka mukaan terapeuttinen, pitkäaikainen T3-hoito saattaa ehkäistä tai vähentää sydämen vajaatoimintaa. Naaraspuolisia rottia hoidettiin suun kautta annettavalla fysiologisella T3-annoksella (0,04 µg/ml) 12 – 24 kuukauden ikäisinä. Samanikäiset naaraspuoliset rotat olivat vertailuryhminä edustaen korkean verenpaineen ryhmää ja tervettä ryhmää. Seerumin ja sydänkudoksen T3-tasojen palauttaminen normaaliksi liittyi muuttumattomaan pulssiin ja merkittävästi parantuneeseen vasemman kammion systoliseen toimintaan ja kollageenitasoon. Pitkäaikainen korkea verenpaine rotissa johti siis krooniseen matalaan  T3-tasoon seerumissa ja sydänkudoksessa. Pitkäaikainen matala-annoksinen T3-hormonihoito oli turvallinen. Vaikka sydämen vajaatoimintaa ei voitu täysin ehkäistä ilman verenpainelääkettä, T3 saattaa tarjota lisäetuja täydentävänä hoitona ja parantaa diastolista toimintaa.

12 kuukautta on puolet näiden rottien eliniästä.

Korkea verenpaine on merkittävä syytekijä diastoliselle sydämen vajaatoiminnalle, jossa rentoutuminen sydämen supistumisten välissä muuttuu. Noin puolet sydämen vajaatoimintaa sairastavista ihmispotilaista kärsii tästä sairaustyypistä. Suurin osa näistä potilaista on iäkkäitä naisia joilla on korkea verenpaine. Tällä hetkellä sairauteen ei ole tehokasta hoitoa.

T3-hoito ehkäisi tehokkaasti korkean verenpaineen aiheuttamaa sydämen jäykistymistä.

Professori Gerdes on julkaissut 32 eläintutkimusta, jotka osoittavat että kilpirauhashormonitasojen normalisointi on yhteydessä rottien ja hiirien sydänterveyteen.

Nyt haasteena on selvittää, hyötyisivätkö ihmisetkin vastaavalla tavalla. Mikäli sydänsairauksien tuloksia voitaisiin parantaa nostamalla sydämen kilpirauhashormonitasoja, voisimme pelastaa ihmishenkiä ja säästää miljardeja dollareita terveydenhoitokustannuksissa.

Vuonna 2014 Molecular Medicine-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että pienten kilpirauhashormoniannosten antaminen diabetesta sairastaville rotille nosti niiden sydänten kilpirauhashormonitasot normaaleiksi, ja ehkäisi sydäntoiminnan rapautumisen, huonojen geenien ilmenemisen ja patologian. Tätä aiemmin Journal of Cardiac Failure-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti että kilpirauhashormonihoito rotilla vähensi huomattavasti eteisvärinän esiintymistä. Vuonna 2013 julkaistu tutkimus Journal of Translational Medicine-lehdessä osoitti että sydänkohtauksen aikana rotille annetut kilpirauhashormonit pienensivät sydänlihaskatoa huomattavasti ja paransivat sydämen toimintaa.

Professori Gerdesin mielestä sydänpotilaiden hoito kilpirauhashormoneilla on kärsinyt vanhentuneisiin tutkimuksiin perustuvista mielipiteistä. Näissä vanhoissa tutkimuksissa käytettiin vaarallisen suuria kilpirauhashormoniannoksia.

Uusissa tutkimuksissa olemme pyrkineet osoittamaan turvallisten kilpirauhashormoniannosten tehon, ja olemme nähneet uskomattomia tuloksia monissa tutkimuksissa. Sydämen toiminta, geenien ilmeneminen ja kollageenin määrä on parantunut dramaattisesti pelkästään sydämen kilpirauhashormonimäärän normalisoimisen vuoksi.  Tutkimusten perusteella meidän pitäisi voida soveltaa vastaavaa, turvallista hoitoa ja seurantaa kliinisiin kokeisiin ihmisillä. Asiantuntijat varoittivat aikanaan että betasalpaajat ovat liian vaarallisia käytettäväksi sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille. Mutta tämä ajatus osoitettiin vääräksi, ja betasalpaajia käytetään nyt vakiolääkkeenä sydämen vajaatoiminnassa. Ennustan että sama tulee aikanaan tapahtumaan kilpirauhashormoneille laajan diastolisesta sydämen vajaatoiminnasta kärsivän potilasryhmän kohdalla. Tässähän on kyse vain normaalien kilpirauhashormonitasojen palauttamisesta sydänsairailla, ei sydämen liikastimuloinnista.

 

 

Hoitosuositusten näytön taso?

Suomessa arvostetaan tieteellistä näyttöä ja näyttöön perustuvaa lääketiedettä. Käytössä on myös julkaisujen luokittelu eri näyttötasoihin. Eniten maassamme arvostettu kategoria näyttää olevan koti- ja ulkomaiset hoitosuositukset. Varsinkin kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa niitä arvostetaan, vaikka Duodecimin mielestä ei ole mahdollista laatia kilpirauhassairauksista käypä hoito-suositusta tieteellisen näytön puuttuessa (tosin eräät endokrinologit ovat kivenkovaa väittäneet käypä hoito-suositusten olevan olemassa). Niinpä vedotaan ulkomaisiin suosituksiin. Niiden laatijoissa on huippuendokrinologeja, joiden omat tutkimukset ja artikkelit pitävät muitakin hoitoja kuin tyroksiinimonoterapiaa hyvinä ja turvallisina. Jostain syystä nämä tulokset ja mielipiteet eivät ole päässeet suosituksiin asti täysimääräisinä (Celi, Nygaard, Bianco…). Kumpiin siis pitäisi uskoa enemmän, näiden huippuendokrinologien tekemiin tutkimuksiin, vaiko hoitosuosituksiin?

 

Minnesotan yliopiston sivustolta löytyi luokittelitietoa:

https://hsl.lib.umn.edu/biomed/help/levels-evidence-and-grades-recommendations

Näyttöön perustuva terveydenhoito — Käytännön näytön tason ja suositusluokkien ohjeistus

Näytön tasohierarkia

IA   Satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten meta-analyyseista saatu näyttö
IB   Vähintään yhdestä satunnaistetusta ja kontrolloidusta tutkimuksesta saatu näyttö
IIA   Vähintään yhdestä kontrolloidusta tutkimuksesta ilman satunnaistamista saatu näyttö
IIB   Vähintään yhdestä muunlaisesta kokeellisesta tutkimuksesta saatu näyttö.
III   Ei-kokeellisista kuvailevista tutkimuksista, kuten vertailututkimuksista, korrelaatiotutkimuksista tai tapaustutkimuksista saatu näyttö.
IV   Asiantuntijaraatien raporteista (hoitosuositukset) tai mielipiteistä tai arvovaltaisten auktoriteettien kliinisestä   kokemustiedosta peräisin oleva näyttö.

 

Suositusten arvot:

A Perustuu suoraan I-tason näyttöön
B Perustuu suoraan II-tason näyttöön tai johdettu I-tason näytöstä
C Perustuu suoraan III-tason näyttöön tai johdettu I- tai II-tason näytöstä johdetuista suosituksista
D Perustuu suoraan IV-tason näyttöön tai johdettu I-, II- tai III-tason näytöstä johdetuista suosituksista.

Entä jos suosituksia/lausuntoja laadittaessa mukaan otettuja julkaisuja ei olekaan luettu? Tai julkaisu on lähdeluettelossa, mutta siitä sanotaan ettei sitä löydetty?

 

Evidence Based Health Care — Practice guidelines levels of evidence and grades of recommendations used by the National Guideline Clearinghouse

Levels of Evidence:

IA Evidence from meta-analysis of randomized controlled trials
IB Evidence from at least one randomized controlled trial
IIA Evidence from at least one controlled study without randomization
IIB Evidence from at least one other type of quasi-experimental study
III Evidence from non-experimental descriptive studies, such as comparative studies, correlation studies, and case-control studies
IV Evidence from expert committee reports or opinions or clinical experience of respected authorities, or both

Grades of Recommendations:

A Directly based on Level I evidence
B Directly based on Level II evidence or extrapolated recommendations from Level I evidence
C Directly based on Level III evidence or extrapolated recommendations from Level I or II evidence
D Directly based on Level IV evidence or extrapolated recommendations from Level I, II, or III evidence

Professorit: Tyroksiini ei todellakaan auta kaikkia vajaatoimintapotilaita

Tunnettu endokrinologian professori Antonio Bianco, joka on ollut mukana laatimassa Yhdysvaltain uusimpia kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitosuosituksia vuonna 2014, ja jolla on oma tutkimuskeskus Chicagossa, on yhdessä apulaisprofessori Elizabeth McAninchin kanssa kirjoittanut artikkelin uusimpaan Lancet Diabetes & Endocrinologyyn, jossa hän kertoo miten tyroksiiniin aikanaan päädyttiin, ja että se ei auta kaikkia kilpirauhasen vajaatoimintapotilaita.

http://www.thelancet.com/journals/landia/article/PIIS2213-8587%2815%2900325-3/fulltext

Before 1970, the predominant treatment for hypothyroidism was desiccated thyroid, typically porcine, given at doses to resolve symptoms and normalise the basal metabolic rate and serum protein-bound iodine concentration. Thyrotoxic side-effects were not uncommon, but were remediable by dose reduction; patients with residual hypothyroid symptoms were not routinely reported. Although the efficacy of desiccated thyroid was inconsistent and the costs of levothyroxine had fallen, desiccated thyroid remained the preferred agent because concerns had arisen that levothyroxine monotherapy resulted in a relative T3 deficiency.

Ennen vuotta 1970 yleisin kilpirauhasen vajaatoimintaan käytetty hoito oli kuivatusta sian kilpirauhasesta valmistettuja tabletteja, joita annettiin sellaisina annoksina, jotka poistivat oireet ja normalisoivat perusaineenvaihdunnan ja siihen aikaan mitatun proteiiniin sitoutuneen jodin pitoisuuden. Tyreotoksikoosi (kilpirauhashormonimyrkytys) ei ollut tavaton, mutta se pystyttiin hoitamaan vähentämällä annosta. Potilaita, joille jäi vajaatoimintaoireita, ei raportoitu rutiininomaisesti. Vaikka eläinperäisen lääkkeen vaikutus vaihteli ja levotyroksiinin hinta oli pudonnut, eläinperäisiä lääkkeitä käytettiin  edelleen mieluummin kuin levotyroksiinia, koska oli herännyt huoli siitä, että tyroksiinimonoterapia johti suhteelliseen T3-hormonin puutteeseen.

In the 1970s, the therapeutic approach changed after the development of the serum thyroid-stimulating hormone (TSH) radioimmunoassay, which showed that typical doses (200–400 μg per day of levothyroxine) were supratherapeutic, and the discovery that most circulating T3 is derived via extrathyroidal conversion of T4. From that point on, normalisation of serum TSH has become the treatment target to avoid the deleterious effects of iatrogenic thyrotoxicosis on the skeleton and heart, doses of levothyroxine have been substantially decreased, and levothyroxine monotherapy has become the preferred treatment in view of its excellent safety profile. Today, most patients do well with levothyroxine monotherapy, establishing normalisation of serum TSH concentrations and symptomatic remission. It is widely accepted that levothyroxine restores the T4 pool and deiodinases regulate peripheral T3 production.

1970-luvulla hoitosuunta muuttui, kun oli kehitetty TSH-tutkimusmenetelmä, joka osoitti että tyypilliset tyroksiiniannokset (200 – 400 µg/vrk) olivat liian suuria, ja oli saatu selville että suurin osa kiertävästä T3:sta muuntuu kilpirauhasen ulkopuolella T4:stä.  Sen jälkeen TSH:n normalisointi on ollut hoidon tavoite, jotta vältettäisiin vahingossa syntyneen tyreotoksikoosin haitalliset vaikutukset luustoon ja sydämeen. Tyroksiiniannoksia on myös olennaisesti pienennetty, ja tyroksiinimonoterapiasta on tullut suosituin hoitomuoto sen erinomaisen turvallisuusprofiilin takia. Tällä hetkellä useimmat potilaat voivat hyvin tyroksiinimonoterapialla, heidän TSH-arvonsa on normaali ja oireet ovat poistuneet. On yleisesti hyväksytty ajatusmalli, jonka mukaan tyroksiini palauttaa T4-varannot ja dejodinaasit säätävät perifeeristä T3-tuotantoa.

However, after this transition, some patients given levothyroxine (about 12%) were reported to have residual symptoms of hypothyroidism. Although psychological issues could have been coexisting in these patients, this finding suggests that adoption of this supposedly physiologically sensible regimen has set the scene for a new category of so-called euthyroid patients—ie, those given levothyroxine who have normal serum TSH but residual symptoms of hypothyroidism. In fact, other markers of thyroid hormone economy might not be fully normalised in patients given levothyroxine; the basal metabolic rate can remain subnormal, lipid abnormalities can persist, and the serum T4:T3 ratio is raised, with relatively lower serum T3 concentrations. Notably, less attention has been given to the raised T4:T3 ratio because serum TSH dominates as the therapeutic target and the medical community has dogmatic confidence in the deiodinases to appropriately regulate tissue T3 generation.

Tyroksiiniin siirtymisen jälkeen raportoitiin kuitenkin että eräät potilaat (noin 12 %) kärsivät edelleen vajaatoimintaoireista. Vaikka psykologiset ongelmat voivat olla myös läsnä näissä potilaissa, tämä löydös osoittaa että uuden hoitotavan myötä on syntynyt uusi potilasryhmä, ns. eutyreoottiset potilaat, eli ne tyroksiinia käyttävät potilaat joiden TSH on viitteissä mutta joilla on edelleen vajaatoimintaoireita. Itse asiassa muut kilpirauhashormonitalouden markkerit eivät ehkä ole normaaleja tyroksiinia käyttävillä potilailla: perusaineenvaihdunta saattaa pysyä liian alhaisena, veren rasva-arvot saattavat edelleen olla epänormaalit, ja seerumin T4:T3-suhde on koholla, kun T3-pitoisuus on suhteessa liian alhainen. On huomattavaa, ettei kohonneeseen T4:T3-suhteeseen ole kiinnitetty huomiota, koska TSH dominoi hoitoa ja lääketiedeyhteisöllä on opinkappaleena luottamus siihen, että dejodinaasit aina säätävät kudosten T3-tasot asianmukaisiksi.

———-

Available clinical evidence suggests that levothyroxine monotherapy does not represent a universally adequate replacement for thyroid function. The rationale underlying the transition to this strategy in the 1970s was not necessarily flawed—levothyroxine provided a safe, consistent dose and the clinical sequelae of the rise in T4:T3 ratio were not understood. Now that the mechanism underlying the inability of levothyroxine monotherapy to universally normalise serum T3 in patients with normal serum TSH concentrations is understood, it is important that future investigations into the clinical significance of a low serum T3 concentration or high T4:T3 ratio are done. High-quality randomised controlled clinical trials are also justified to assess whether patients with the Thr92Ala D2 polymorphism have a unique response to combination therapy. With continued investigations and evolving clinical insight, we hope that treatment strategies will be devised to help all patients achieve clinical and biochemical euthyroidism.

Saatavissa oleva kliininen näyttö osoittaa, ettei tyroksiinimonoterapia edusta yleisesti riittävää korvaushoitoa kilpirauhastoiminnalle. Ajatustapa tyroksiiniin siirtymiselle 1970-luvulla ei välttämättä ollut virheellinen. Levotyroksiini tarjosi turvallisen, tasaisen annoksen ja eikä T4:T3-suhteen nousun kliinisiä vaikutuksia ymmärretty. Nyt kun ymmärretään mekanismi , minkä takia tyroksiini ei kykene yleisesti normalisoimaan seerumin T3-tasoja potilailla joiden TSH on viitteissä, on tärkeää että tulevaisuudessa tutkitaan, mitkä ovat matalan T3-pitoisuuden tai korkean T4:T3-suhteen kliiniset vaikutukset. Laadukkaita, satunnaistettuja kliinisiä tutkimuksia tarvitaan arvioimaan, onko Thr92Ala D2-geenimuunnoksen omaavien potilaiden vaste yhdistelmäterapialle ainutlaatuinen.  Toivomme että jatkuvilla tutkimuksilla ja niistä syntyvällä kliinisellä ymmärtämyksellä kehitetään hoitostrategioita niin, että kaikki potilaat saavuttavat kliinisen ja biokemiallisen eutyreoosin.

 

Moniko potilas ei saa apua tyroksiinista?

Moniko potilas ei saa apua tyroksiinista, osa 2